Via Kalevala 2016-2035

ELMA-Matkat matkamessuilla, tervetuloa osastollemme 6F19

ELMA-Matkat osallistuu ensimmäistä kertaa Helsingin matkamessuille 17.-20.1.19.
Meidät löytää tuolloin messukeskuksen osastolta 6F19, tervetuloa moikkaamaan ja tutustumaan meihin.

Olemme 2014 perustettu luonto- ja kulttuurimatkailun kehittämiseen erikoistunut osuuskunta. Kärkituotteeksemme olemme kehittäneet Via Kalevala 2016-2035 hankkeen. Aiomme hankkeemme kautta muuttaa suomalaista ja karjalaista matkailupalvelujen tuottamiskonseptia niille urille, jotka mm espanjalaiset ovat valinneet jo 1000 vuotta sitten kehittämällä Santiago De Compostela konseptia.

Vaeltaminen, ihmisen luontosuhteen rakentaminen ja kunkin alueen kulttuurihistorian nivominen osaksi matkailuelämystä on vuosituhantinen perinne, joka kantaa nykypäivään saakka ja näyttää olevan vahvistumassa kaikkialla ihmisten herätessä tiedostamaan urbanisoituneen kulttuurimme haitat ja ilmastomuutoksen uhkan.

Arkangelista Pohjanlahteen kivikaudesta nykyaikaan ulottunut vuosituhantinen matkailureitti sai modernit vaeltajat Elias Lönnrotista, hänen aikalaisistaan ja seuraajistaan, jotka Etelä-Suomesta tallasivat uusia polkuja poikki Suomen, Vienassa ja Arkangelin alueella ristiin rastiin vuodesta 1828 alkaen.

Syntyi Kalevala eepos, joka on noina aikoina noilla kairoilla eläneiden terveiset nykyihmisille. Kalevala on edelleen useimmille kielille käännetty suomalaisteos. Tämä globaali sanoma täältä pohjolasta on kestävä kulttuurinen pohja nykyihmisille lähteä tutkimaan luontoa ja nauttimaan ainutlaatuisista luonto- ja kulttuurikokemuksista kaikkina vuoden aikoina.

Olemme ottamassa konseptimme kehittämisessä vasta alkuaskeleita. 2016 kävelimme läpi Suomen ja Vienan Karjalan. Näin toteutimme 20-vuotiseen suunnitelmaamme liittyvän tiedustelumatkan jalkaisin. Vienan reitti Suomussalmella, Vuokkiniemen ja Latvajärven seudut rajan takana, Repolan – Haukkasaaren alue ja Uuden Valamon ympäristö Juojärven rantamaisemissa ovat alueita, joilla viestimme tuosta tiedustelumatkasta on jo alkanut juurtua alueellisiksi kehittämishankkeiksi.

Tarjoamme noilla alueilla jo nyt palveluja niiden yrittäjien ja yhteistyökumppaniemme voimin, jotka ovat jo lämmenneet hankeideallemme. Kevättalven, tulevan kesän ja ruska-ajan luontoretket ja tapahtumat ovat ensi askeleitamme tiellä tehdä tunnetuksi uudenlaista matkailukonseptiamme alan kehittäjille, ammattilaisille ja uusia elämyksiä hakeville matkailijoille.

Antti Holopainen
eläkkeellä oleva kuntoutuslääkäri
OSK ELMAN toimitusjohtaja
Via Kalevala hankevastaava

Jaa sisältö

%d bloggaajaa tykkää tästä: