Via Kalevala 2016-2035
Kalevalan päivänä 2021 – liikunnalla elämyksiä ja hyvinvointia koronan jälkeisessä ajassa
Kalevalan päivänä 2021 – liikunnalla elämyksiä ja hyvinvointia koronan jälkeisessä ajassa

Kalevalan päivänä 2021 – liikunnalla elämyksiä ja hyvinvointia koronan jälkeisessä ajassa

Lönnrot allekirjoitti 28. helmikuuta 1835 Kansalliseepos Kalevalamme ensimmäisen painoksen esipuheen. Siitä aihe juhlia Kalevalan päivää jokaisen helmikuun viimeisenä päivänä. Lönnrot oli aikansa tartuntatautien torjunnan spesialisti. Hän ei voinut tietää 186 vuotta sitten, millaista tarttuvien ja tappavien tautien torjunta on tänään.…

Korona, musta surma ja ekologinen matkailu
Korona, musta surma ja ekologinen matkailu

Korona, musta surma ja ekologinen matkailu

Tieto lisää tuskaa, sanoo vanha suomalainen sananlasku. Meille tuli poikkeusolot pyytämättä ja yllättäen, kun virustutkijat totesivat, että uusi koronaviruksen aiheuttama kliiniseltä kuvaltaan flunssan kaltainen virusinfektio tarttuu ihmisestä toiseen. Kun mustarotan kirppujen puremista ihmiseen levinnyt ruttobakteeri 1300-luvulla synnytti pandemian Euroopassa, se…

Ilmastomuutos ja muuttuva luontomatkailu Via Kalevalan hengessä
Ilmastomuutos ja muuttuva luontomatkailu Via Kalevalan hengessä

Ilmastomuutos ja muuttuva luontomatkailu Via Kalevalan hengessä

Katselen vuosina 1993-2006 Finlandia-hiihtoihin vuosittain osallistuneena vuoden 2020 tapahtuman aamupäivää Kuntoutussairaalan Jalmarin potilashuoneen ikkunasta. Vuonna 1973 alkanut ja tuhansia kuntoilijoita ja kilpailijoita Lahteen houkutellut vuosittainen hiihtotapahtuma jouduttiin perumaan vuoden 2021 Europan Ympäristöpääkaupunki Lahdessa lumettomuuden vuoksi. Aamusuihkussa avustanut hoitajakin oli huolissaan…

Perinnekulttuuria Repolassa
Perinnekulttuuria Repolassa

Perinnekulttuuria Repolassa

Repolan kyläjuhlat vuosimallia 2019 pidettiin sunnuntaina 14.7. Repola-Seuran pikkubussi oli tuonut kymmenkunta seuran jäsentä bussilla juhliin jo lauantaina Kostamuksen kautta. Haukkasaariaktivistien 8-henkisestä suomalaisryhmästä karkeloihin jäi viisihenkinen iskujoukko. Olimme muuttaneet Haukkasaaren telttamajoituksesta perhemajoitukseen pitopalveluemännän huusholliin, joka emäntä oli kokannut muonaa jo…

Repolan Haukkasaari 2019 – kylmässä ja sateessa, mutta hyvällä mielellä kulttuuri- ja luontopolkuja rakentamassa

8-henkinen ryhmä matkusti Inarin raja-aeman kautta Venäjälle Lieksasta 11.7. päämääränään Haukkaaari. Matkaa rajalta on noin 110 kilometriä, johon tuhlaantuu yllättävän paljon aikaa teiden heikon kunnon takia. Lendery, Kimovaara ja Repola ovat välietappeja reitin varrella. Rajalla meni melko paljon aikaa, kun…

Hatsinan palatsi ja Inkerinmaan juhannus – takaisin Inkeriin!
Hatsinan palatsi ja Inkerinmaan juhannus – takaisin Inkeriin!

Hatsinan palatsi ja Inkerinmaan juhannus – takaisin Inkeriin!

Via Kalevala retken loppuhuipennus oli Inkerinmaan juhannusjuhlat 29.6. Ljalin Lugissa. Saavuimme retkellämme Inkerinmaalle retken päätepisteeseen Hatsinaan edellisenä päivänä, perjantaina iltapäivällä. Ilma oli aurinkoinen ja miellyttävä. Ei ollut liian kuumaa. Hatsinan kaupunki on nykyään 92 000 asukkaan kaupunki 46 km Pietarista etelälounaaseen.…

Inkerinmaan inkerikkojen ja vatjalaisten alueella
Inkerinmaan inkerikkojen ja vatjalaisten alueella

Inkerinmaan inkerikkojen ja vatjalaisten alueella

Izvara – Izhora – Kaykino – Kaprio – Hatsina – Ljalin Lug, olivat paikannimiä reitillämme, joista vain Hatsina oli aiemmin nimenä tuttu. Nimille syntyi visuaalinen muotokuva ja joitain muitakin muistijälkiä, kun etenimme Lönnrotin jalanjälkiä etsimässä Inkerinmaalla. Isäntämme oli ”Kaykinon luovien…

Uusia kulttuurimatkailureittejä Inkerinmaalle – Kävellen EU-rajan yli Venäjälle
Uusia kulttuurimatkailureittejä Inkerinmaalle – Kävellen EU-rajan yli Venäjälle

Uusia kulttuurimatkailureittejä Inkerinmaalle – Kävellen EU-rajan yli Venäjälle

Via Kalevala 2016-2035 hanke laajensi 26.6.-29.6.  kulttuurimatkailuverkostoaan Inkerinmaalle. Kirjoitan tätä blogia Gorkin Golf-klubilla Inkerinmaalla Venäjällä. Klubi on korkeatasoinen majoituspaikka lähellä Kaprion linnoitusta ja Kaukinoa. Inkerinmaalla tapahtuu, muuallakin kuin suomalaisille perinteisesti tutuilla Hatsinan ja Toksovon alueilla. Leningradin alueen maaseudun matkailupalvelut ovat…

Matkamessuilla koettua
Matkamessuilla koettua

Matkamessuilla koettua

Osuuskunta ELMA osallistui ensimmäistä kertaa Helsingin matkamessuille. Halusimme tehdä Via Kalevala hankettamme laajemmin tunnetuksi matkailua harrastaville ja palveluiden tuottajille. Moni pysähtyi osastollemme ihmettelemään, miksi olemme osuuskunta. Aika moni ihmetteli myös, miksi lahtelaisen toimijan messuosastolla on Suomussalmella sijaitseva Vienan reitti näkyvästi…

Via Kalevala polkujen kehittämisklinikka avaa ovensa Helsingin Matkamessuilla 2019
Via Kalevala polkujen kehittämisklinikka avaa ovensa Helsingin Matkamessuilla 2019

Via Kalevala polkujen kehittämisklinikka avaa ovensa Helsingin Matkamessuilla 2019

Via Kalevala 2016-2035 hanke aloitti 20-vuotisen Lönnrotin polkujen kehittämishankkeensa Petroskoissa syyskuussa 2015. Vuonna 2016 toteutimme ensimmäisen huomiota herättäneen tempauksen kävelemällä Paikkarin Torpalta Vienan Karjalan Kalevalan piirin keskustaajamaan Uhtualle 64 päivässä.