Kesän Via Kalevala tapahtumat lähestyvät nopeasti niin kuin koivut tulevat lehtiin toukokuun lämpöaallon yllätettyä Suomen pitkä ja lumisen talven jälkeen. Kerroin toukokuun alussa blogissa tuoreet tiedot 8.-13.7. Repola-Haukkasaari kävelytapahtuman valmisteluista.
Ainakin kaksi luonto-opaskurssilaista Joensuusta on jo sitoutunut lähtemään mukaan tapahtumaan. heidän lisäkseen tyrkyllä on jo kolme varttuneemman väen edustajaa. Toukokuun lopussa on ilmoittautumisten takaraja. Eli päätös mukaan lähtemisestä on tehtävä kolmen viikon sisällä.
Suomussalmen Vienan Reitti on jo vanha tuttu patikointireitti osalle Lönnrotin polkujen etsijöistä. Tällä kertaa suomussalmelaiset odottavat laajemmin joukoin innokkaita luonnon tutkijoita ja havainnoitsijoita kairoilleen. Majoitusolosuhteet tulevat olemaan viime kesää paremmat, sillä olemme varanneet kävelijäryhmälle kaksi metsäkämppää: Saapakosken ja Tärppituvan eräkämpät. Katselkaapa netistä kämppien esitteitä ja alkakaa varailla paikkoja kävelytapahtuman ajaksi.
Bonuksena saatte halutessanne jatkoaikaa vaikkapa hyötyliikuntaloman viettoon 4.8. saakka, sillä olemme varanneet kämpät Vienan reitin vaeltajille koko viikoksi. Viikon loman Suomussalmella voi siis rakentaa opastettuna täyshoitoretkitapahtumana 28.7.-1.8. väliseksi ajaksi ja jatkaa sen jälkeen hyötyliikuntaa tutuiksi tulleissa marjamaisemissa 2-4.8. samaan hintaan. Toki lyhyempikin vierailu on mahdollista niin kuin kävelypaketin esitteessä kerrotaan. Liikkumisreitin karttoihin ja tapahtumapaikkoihin voit tutustua hankkeen nettisivun. Varailkaapa paikkanne pikaisesti viimeistään 16.6. mennessä, mikä on loppumaksujen takaraja kämppävarauksille. Varausten tekemisellä hyvissä ajoin tutun porukan kanssa voit vaikuttaa kämppäkaverivalintaasi, sillä varaamme myös majoitusten petipaikat varausjärjestyksessä. Opastettuun tapahtumaan liittyvät kuljetuspalvelut hoitavat koko ryhmien siirron päivittäisen tapahtumaohjelman mukaan kävelyalueille, joten oma auto ja varusteet saavat olla kämpässä rauhassa koko tapahtuma-ajan päivärepun sisältöä lukuun ottamatta, jota jokainen kävelijä säätää päivittäin ilmojen mukaan. Saapaskosken kämppään mahtuu 20 henkeä ja Tärppitupaan maksimissaan 6 henkilöä.
Kolmas Via Kalevalan retki tänä vuonna suuntautuu osalle jo tutuiksi tulleille Vienan runokylien maisemiin 1.-6.8.18. Joka vuosi Vienassakin tapahtuu uutta, vaikka sinne mennessä tuntuu, että aika on pysähtynyt sadan vuoden taakse. Kierrämme Kuittijärven ympäri Jyskyjärven kautta, missä tutustumme ainutlaatuisen hyvin säilyneeseen elävään karjalaiskylään Zirka Kemijoen kahden puolen. Kylän puolikkaat yhdistävät toisiinsa joen yli kulkevat riippusillat. Suomea taitava paikallisväestö perehdyttää matkailijat kylän elämään monipuolisesti.
Sieltä jatkamme Haikolaan, missä tutustumme kirjailija Ortjo Stepanovin elämäntyöhön hänen poikansa Miihkalin opastamana. Miihakali on suorittanut jälkipolville merkittävän kulttuuritallennustyön laittamalla paikat kuntoon. Siellä pidetään syksyisin Haikola elokuvafestivaaleja.
Uhtua on retken seuraava tutustumis- ja yöpymiskohde. Jatkamme Uhtualta Vuonniseen. Vuonnisessa lounastamme ja jatkamme eteenpäin poiketen mahdollisesti Venehjärvellä, josta joudumme illaksi Vuokkiniemen kylään seuraaviin yöpymispaikkoihin ja kyläjuhlien iltatilaisuuksiin. Jatkamme osallistumista seuraavana päivänä kyläjuhlaiin.
Tämän Vienen retken kohokohta on retki sunnuntaina 5.8. Latvajärvelle Arhippa Perttusen kotikylään, missä viime aikoina ovat turistiryhmät saaneet harvoin vierailla, kun kylä on aivan Suomen rajan pinnassa. Alueella liikkumiseen tarvitaan nytkin rajavyöhykeluvat, joten kaikkien retkelle ilmoittautuvien on oltava hyvissä ajoin liikkeellä. Retkelle on ilmoittauduttava kesäkuun puoliväliin mennessä, että paperisota kaikilta osin ehditään hyvissä ajoin hoitaa. Suomeen palaamme tältä reissulta maanantaina 6.8.
Jaa sisältö