Torstaina 7.kesäkuuta kolme autoa ylitti rajan Vartiuksessa. Sade oli juuri taukoamassa, mutta haittasi vielä hiukan huolellisessa autojen rajatarkastuksessa. Kyydissä oli 9 henkilöä, kaikki kiinnostuneita Vienan Reitin kehittämisestä rajan yli kulkevana kulttuurivaellusreittinä. Matkalaiset edustivat Kainuun liittoa, mukana esiselvityksen reitistä tehnyt Hannu Heikkinen. Kainuun museosta oli mukana arkeologi, pari reitin kehittämisestä kiinnostunutta yrittäjää, pitkän linja Vienan kulttuurin elvyttäjä Markku Nieminen ja tietenkin Runolauluakatemian toiminnanjohtaja Pekka Huttu-Hiltunen, Via Kalevala hankkeen vetäjän lisäksi.
Venäläinen osapuoli otti meidät ystävällisesti vastaan Vuokkiniemen kylätalolla Kataja ryhmän konsertin muodossa. Kylätalon ainutlaatuinen museo esiteltiin ja siitä huomasi, että kylän rooli vuonna 2017 suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuurikylänä oli antanut lisäpontta kylätalon näyttelyiden kehittämiselle.
Perjantai aamuna meitä odotti venäläinen bussi ja 8-henkinen isäntien ryhmä, jossa oli mukana Vuokkiniemen kylän ja Kostamuksen kulttuurimatkailun kehittämisen avainhenkilöitä, Kostamuksen luonnonpuiston ja Kalevalan Kansallispuiston edustajat ja sekä Kostamuksen kaupungin ja rajavartioston paikallinen edustaja.
Suuntana oli Latvajärvi, kylä, joka on nykyään autioitunut ja sijaistee rajavyöhykkeen piikkilanka-aidan sisäpuolella. Niin suomalaisilta kuin venäläisiltäkin vaaditaan alueelle etukäteen haettu erityislupa. Kaikki olimme luvat hankkineet, joten pääsy alueelle sujui virallisten rajatarkastusprotokollien mukaisesti ongelmitta.
Tie Vuokkiniemestä kylää kohti oli huonokuntoinen ja vähän liikennöity. Parempi metsäautotie alueelle tulee suoraan Kostamuksesta metsäautotienä, sillä alueella on ollut aika paljon metsän hakkuita. Hakkuut näyttivät ulottuneen jo rajan pinnan alueellekin, sillä siellä oli meneillään tien parannukset ja tukkirekkojakin tuli vastaan.
Latvajärven kylää yritettiin elvyttää 1991 jälkeen siten, että sinne rakennettiin Suomesta sähkölinja ja eräs maanviljelijäkin aikoi ryhtyä kylän peltoja viljelemään ja karjaa kasvattamaan. Hanke hyytyi nopeasti, kun Venäjän tulli päättikin, että Suomesta suoraan rajan yli kylään tuotava sähkö on Venäjän tullisäädösten vastaista. Niinpä sähköt katkaistiin, mutta suomalaisten vetämä sähkölinja rajavyöhykkeen vartioasemalle saakka on edelleen pystyssä ja muistona noista ajoista.
Kylällä järjestetään edelleen vuosittain 14.8. perinteiset kyläjuhlat, jolloin sieltä lähteneet ihmiset ja heidän jälkipolvensa kokoontuvat juhlia viettämään. Suomestakin sinne saapuu aina joitain ihmisiä. Kylällä on myös muutamia kesäasukkaita melko uusissa kesämökeissä.
Teimme kävelykierroksen kylän entisissä peltomaisemissa. Kävimme myös Arhippa Perttusen talon kivijalkaa ja kylän kirkon paikkaa katsomassa, jolle paikalle on pystytetty muistoristi. Retken kohokohta oli veneretki Kalmosaareen, saareen joka on toiminut kylän hautausmaana Arhippa ja Miihkali Perttusen aikaan. Molempien tunnettujen runolaulajien muistomerkit löytyvät saarelta aivan Suomen rajan välittömästä läheisyydestä.
Meille oli järjestetty lounas- ja kahvitarjoilu taloon, josta pääsimme veneellä Kalmosaareen. Kormilon retkeilytilan isäntä Viktor toi autonsa katolla veneen, jonka kyydissä koko porukka siirtyi saareen Kalevala eepoksen tunnetuimpien runolaulajien leposijoja tukimaan ja muistelemaan.
Pusikoituneet, mutta edelleen luonnon kauniit peltomaisemat herkistivät, kun olimme paikassa, missä runolaulajien perimätiedon tallentamisen ansiosta 1800-luvun alussa koko Suomen kieli ja suomalaiskarjalainen kulttuuri nousi kulttuurikieleksi ja kansat kulttuurikansoiksi pieninä vähemmistökansoina skandinaavisten ja slaavilaisten enemmistökansojen välimaastossa. Lönnrotista tuli työnsä ansiosta historian ensimmäinen Suomen kielen professori Helsingin yliopistoon. Kieli sai virallisen kielen aseman 1860-luvulla ja Suomi itsenäistyi 1917. Ilman Arhippaa ja Eliasta kaikki tuo ei olisi ollut mahdollista.
Latvajärvellä vallitsee luonnon ikiaikainen rauha. Entinen kylä elää luonnontilassa luonnon ja siitä kumpuavan hengen muistomerkkinä, jota muistoa vaalivat toistaiseksi hyvin pienet piirit, mutta vaalivat sitä säännöllisesti kyläjuhlien muodossa.
Latvajärvi ja läheinen kylä Kivijärvi ovat olleet vuodesta 1595 alkaen rajakyliä Idän ja Lännen välillä aivan rajan pinnassa. Ikiaikainen rajaliikenne Vienan ja Suomen välillä on kulkenut kylien läpi. Tarton rauhan jälkeen rajalla ei ole juurikaan ollut rauhanomaista liikennettä, mutta sotahistorian, erityisesti Vienan retkien ja talvisodan ansiosta alue on hyvinkin tunnettu.
Kansanrunouden tallentamista kuvanneet kirjailijat ovat kuvanneet alueen luontoa ja kylien elämää monipuolisesti, mutta kylien hengen voima tunnetaan erittäin hämärästi suuren yleisön keskuudessa, vaikka sen hengen merkitys meidän kaikkien identiteetille on vailla vertaa.
Olisiko nyt aika kypsynyt sille, että hengen ja kulttuurin voima selättäisi aseiden, vastakkainasettelun ja epäluulon voimat? Voisiko kulttuurimme synnyn muistomerkeistä tulla kohteita joita kestävän kehityksen ja luonnon suojelemisen periaattein kehitettävä kulttuurimatkailu voisi löytää tämän ainoalaatuisen kohteen yhdessä niiden perinteiden vaalijoiden kanssa, jotka vuosittain kokoontuvat kylään 14. elokuuta perinteidensä vaalimisen merkeissä?
Tätä me pohdimme neuvotteluissa lauantaina yhdessä venäläisten ystäviemme kanssa ja päätimme yrittää saada prosessia liikkeelle.
Jaa sisältö
