Via Kalevala 2016-2035

Lämminhenkiset kävelytempauksen päättäjäiskarkelot Lönnrotin männyn juurella

Se tuli tehtyä! Tuhat kilometriä kävellen läpi Suomen ja Vienan Karjalan. Moni ei tämän hullun idean onnistumiseen uskonut. Erilaisia uhkakuvia ja riskejä oli ihmisten mielissä, kun tieto tempauksesta levisi. Erityisesti täällä rajan takana ihastus ja ihmettely tapahtuman onnistumiseksi on ollut…

Kunniavieraina Vuokkiniemen prashniekoissa

Tulin juuri majapaikkaamme Vuokkiniemen Iljan päivän prashniekoista. Aika mykistynyt olin, kun tilaisuuden avannut Aleksander Koktomov kertoi satapäiselle yleisölle, että juhlijoiden joukossa on neljä kävelijää, jotka ovat taivaltaneet Sammatista Paikkarin Torpalta Vuokkiniemelle saakka jalkaisin ja aikovat jatkaa Uhtualle (Kalevalaan). Kostamukset Kaupunki…

Kormilon maatila – viimeinen Tollojoen talo

”Perspektiivittömänä kylänä” 1970-luvulla hävitetystä Tollojoen kylästä jäi yksi talo henkiin – Kormilo. Nyt se elää renesanssia. Vuokkiniemen sovhoosi hallinnoi tilaa neuvostokauden lopulla. Tila yksityistettiin kauden loputtua. Ensimmäinen isäntä ei pärjännyt viljelijänä. Uusi tuli tilalle – Viktor Moskovan seudulta. Hän oli…

Takana taantuva Suomi – edessä arvoituksellinen Itä

Ylitimme eilen Suomen ja Venäjän rajan Vartiuksessa. Siirtyminen Vienan teille ja poluille tapahtui suunnitellusti. Rajavyöhykelupa ei ihan toiminut. Kävelimme vajaat pari kilometriä, kun rajavartijat tulivat ihmettelemään kulkijaryhmää. Tarkistivat passit ja rajavyöhykelupamme, joka oli yhdellä paperilla Romanin hallussa. Heidän tulkintansa paperista…

Epäonninen Kuhmon Kalevala-kylä

Meillä kävelijöillä on ollut kunnolla aikaa Kuhmon elpymistauollamme perehtyä kuhmolaiseen ”Kalevala-kylään”. Kuhmon kunta mahdollisti sen helposti meille järjestämällä kaksi sähkötolppaa kylän – oikeammin Kalevalan hiihtokeskuksen parkkipaikalta. Huoltorakennuksina toimivat hiihtokeskuksen suihku- ja WC-tilat. Hotelli Kalevala kauniin hiekkarantaisen järven rannalla on aivan…

Nukkuva Nurmes

Sain syyskuun lopulla 2015 eräänä maanantaina puhelun joltain nurmekselaiselta kaupungin virkamieheltä, kun istuin bussissa Venäjän puolella paluumatkallani suomalais-venäläisestä kulttuurifoorumista. Virkamies kysyi, paljonko hän laittaa rahaa vuoden 2016 budjettiin Kalevala-kävelyä varten? Häkellyin, enkä osannut vastata, kun se tuli niin yllättäen. Olimme…

Terveisiä Ylä-Luostan kyläkaupalta – tulevaisuuden tien raivaajilta

Timo Soinin avauspuheenvuoro Tangomarkkinoilta kuuluu juuri radiosta, kun alan koota päällimmäisiä ajatuksiani kahdesta viimeisestä vaelluspäivästä välillä Juankoski – Ylä-Luosta. Ukkoskuuron häntä ropisee asuntoautomme – vajaan kahden kuukauden kotimme kattoon. Sinikka ja Nelly kävivät kiireesti korjailemassa uimarannalla pestyt pyykit kastumasta, kun…

Kalevalan yhdeksännen runon ”raudan synnyn” ytimessä

Juankosken Kulttuurihistoriallinen Seura ja Marja-Sisko Pihl ovat uppoutuneet hienolla tavalla suomalaisen rautakauden ytimeen nostamalla 250-vuotisen Suomen vanhimman rautaruukin historian sillaksi vuosituhansia jatkuneesta Kalevalassa kuvatusta raudan synnystä nykyaikaan. Olimme otettuja, kun Juankosken kunnan delegaatio ilmaantui tämän sateen päivän kunniaksi asuntoautollemme heti…

Sijoitusvinkkejä

Helleilman katkaisi tänään rankka ukkoskuuro, kun olimme kävelemässä Tuusniemeltä Kaavinkoskelle. Kävelijät hyppäsivät mielellään autokyytiin, kun vettä tuli kaatamalla ja salamoita säkenöi tuntikaupalla taivaalta. Onneksi Koillis-Tuusniemen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Matti Rahunen tuli pelastamaan meidät sateen suojaksi valitsemastamme kodasta väljempiin yhdistyksen tiloihin. Savusaunan…