Via Kalevala 2016-2035

Kesäsuunnitelmia Via Kalevala reitille

Suunnittelimme Kajaanissa perjantaina 27.1. Suomi 100 vuotta Via Kalevala 2017 päätapahtumaa Suomussalmen ja Vienan Karjalan alueelle. Paikalla oli 18 hankkeesta innostunutta eri tahoja edustavaa toimijaa. Venäjän puolelta oli paikalle saapunut viisi henkeä. He edustivat Kostamuksen kaupunkia, Vuokkiniemen kylää ja yhteistyökumppaniamme…

Vuoden 2016 Liikkuja palkinto Kalevi Koskelalle alias Keravan Väinämöiselle!

Kesän 2016 Kalevala-kävelijä Keravan Väinämöinen otti vastaan perjantaina 2.12. Keravan Liikunta- ja kulttuurilautakunnan myöntämän ”Vuoden 2016 Liikkuja” palkinnon. Me muut Kalevala-kävelijät onnittelemme sinua urotyöstäsi. Tekosi on historiallisesti merkittävä, sillä yhdistit ainutlaatuisella tavalla liikkumisen ja kalevalamittaisen elävän runouden kokonaisuudeksi, jolla 64…

Epäonninen Kuhmon Kalevala-kylä

Meillä kävelijöillä on ollut kunnolla aikaa Kuhmon elpymistauollamme perehtyä kuhmolaiseen ”Kalevala-kylään”. Kuhmon kunta mahdollisti sen helposti meille järjestämällä kaksi sähkötolppaa kylän – oikeammin Kalevalan hiihtokeskuksen parkkipaikalta. Huoltorakennuksina toimivat hiihtokeskuksen suihku- ja WC-tilat. Hotelli Kalevala kauniin hiekkarantaisen järven rannalla on aivan…