Via Kalevala 2016-2035

Paalikan vaaran Työn Sankari

Kuohatin kyläyhdistyksen kuolema ohjasi kulkumme Bombalta Paalikan vaaralle. Nyt on menossa keskiviikkoilta ja vietämme jo kolmannen yön pienen lammen rannalla olevassa pyöröhirtisessä täysin mukavuuksin varustetussa metsäkämpässä. Tosi hieno vaihtoehto asuntoauton ahtaille tiloille, kun voi kokata normaali keittiössä ja saunoa joka ilta kävelyn jälkeen.
Paalikan tilan 75-vuotias isäntä Mauri Tervo tarjosi heti ensi tapaamisessa muistoksi ryhmällemme pari omakustanteista kirjaansa, kiinnostavin niistä ”Sattuuhan sitä savotassa”. Kirjassa kerrotaan pitemmän kaavan mukaan – kuvin varustettuna – perheen suvun ja kylän tarinaa. Isäntä jo 75-vuotias, mutta hyvissä voimissaan esitti tarinansa tiivistettynä vajaassa puolessa tunnissa.
Hän oli päättänyt jäädä vanhempiensa hankkimalle tilalle, kun miltei kaikki muut ikätoverit muuttivat Nurmeksen syrjäkyliltä kaupunkiin. Tila oli alkuun 10 hehtaarin pikkutila, josta käsin isäntä kävi savotoissa tienaten merkittäviä sivuansioita pientilan vaatimattoman tuoton rinnalle. Jo isä osteli lisämaita, kun se mahdollista oli tyhjenevällä kylällä. Tila kasvoi vähitellen elinvoimaisemmaksi, jota prosessia isäntä Mauri pankissa töissä käyvän puolisonsa kanssa jatkoi. Suurimmillaan tilalla oli 8 lehmää ja muutama sika. Savottatyöt jatkuivat, mutta muuttuivat metsätilakoon kasvaessa oman metsän savotointi ja hoitotöiksi.
Kun tila oli Nurmes-Kuhmo tien varressa, matkailuelinkeino tarjosi lisäansiomahdollisuuksia. Niinpä Mauri rakensi muutamia lomamökkejä niin satunnaisia turisteja kuin säännöllisemmin mökeissä hyötyliikuntalomia viettäviä varten. Mauri oli aktiivinen puuhamies myös naapurikylän Saramon kanssa. Kyläläiset rakensivat 76 kilometriä pitkän ”Saramon jotoksen” eli vaellusreitin lähimaisemiin. Vaeltajia jotos ei juurikaan löytänyt. Reitti hävisi maastossa – niin kuin useat aiemmin havaitsemamme innostuksella rakennetut ja merkityt reitit. Viitat ja kaatunut taulu sentään ovat vielä tallella. Maurin mökkien käytön kulta-aika sijoittui 1980-luvulle, mutta on siitä pikku hiljaa vaimentunut.
Syksyn ja talven metsästysaika on nykyään Maurin mökkien sesonkiaikaa, sillä naapurissa on 40 000 hehtaaria metsähallituksen metsiä, jonne myydään metsästyslupia. Osan mökeistä Mauri on jo myynyt naapurille ja tarjosi heti meillekin kelohirsimökkiään, kun on harkinnut asteittaista ”eläkkeelle siirtymistä”, kun on jo 75-vuotias. Mauri on metsittänyt peltonsa puuston koon perusteella 20-30 vuotta sitten ja jatkanut viime päiviin saakka metsänhoitotöitä. Päätehakkuutulot isäntä on sijoittanut uuden maapohjan hankintaan. Viimeisellä pihapiirissä tapahtuneella päätehakkuulla tuli 40 hehtaaria lisämaata Maurin metsätilalle.
Maurin elämän aikana tilakoko on 20-kertaistunut eli noussut yli 200 hehtaarin tilaksi. Mauri on siis sijoittanut tilansa tuoton pääosin metsäpääoman kasvattamiseen samalla, kun hänen oma työpanoksensa on vahvistanut investoinnin mielekkyyttä. Hän on tehnyt sen todella tyylikkäästi. Tilan päärakennuksia ympäröivät hyvin hoidetut ja kasvavat talousmetsät – Suomen biotalousinnovaatioiden tukeva perusta. Maurille metsien moninaiskäyttö näyttää olevan itsestään selvä asia. Hän on tehnyt vuosikymmeniä töitä luontomatkailun edistämiseksi naapureidensa kanssa. Se häntä harmittaa, että suurista puheista huolimatta retkeilijät ja vaeltajat puuttuvat niin Maurin poluilta, kuin monilta muiltakin poluilta.
Kun Mauri kuuli hankkeestamme, hän tarjosi heti oman metsäkämppäänsä ostettavaksi hankkeen käyttöön tukikohtana VIA KALEVALA reitistön varrelle. Totesimme, että edellytyksiä mökkikauppojen tekemiselle ei valitettavasti ainakaan vielä ole.
Maurin kaltaisia tulevaisuuden rakentajia löytyy maaseudulta harvakseen. Maurin oman arvion mukaan hänen pääomasijoitustensa reaalituotto on 4-5%. Kun siihen laskee päälle oman työn tuoton ja ilmastomuutoksen eli kasvukauden pidentymisen vaikutukset hyvin hoidetuissa metsissä, tulee tuotolle hieman bonuksia.
Toistaiseksi kaupungeista maalle muuttavien virta on vielä erittäin ohut, mutta selvästi olemassa. Tavallisimpia muuttajia ovat ikäihmiset, jotka palailevat lapsuuden kotikonnuilleen. Muitakin ”takaisin luontoon” ihmisiä toki löytyy. Yksi tällainen ilmaantui seuraksemme välillä Salmankyläntie – Nurmes. Henry Korpilinna lähetti teksiviestin. Kertoi olevansa paljasjalkainen Rautavaaralle muuttanut helsinkiläinen. Oli havainnut Ylä-Luostan kyläkaupalla vierailumme siellä päivä aiemmin. Tunnisti minut entiseksi sosiaalisairaalan ylilääkäriksi, jonka luentoja hän kertoi kuulleensa työuransa aikana. Niinpä hän halusi tavata. Se onnistuikin, kun olimme juuri juoma- ja ostostauolla Tokkmannilla kun hän sattui olemaan naapurissa ABC-asemalla. Niinpä kävelimme hänen seurakseen mäkeä alas.
Mies kertoi lyhyen kaavan mukaan elämäntarinansa ja taustat miksi muutti Rautavaaralle Helsingistä – kanoottireittien perässä. Hän kertoi tehneensä paikkakuntalaisten ”mielen ylennykseksi” 61 minuutin dokkarin ”Hirvi-Heikki-Kulkuri”. Sovimme, että dokkari odottaa kotimme kynnyksellä, kun palaamme 8. elokuuta Lahteen. Paljasjalkainen helsinkiläinen uudisasukas Rautavaaralla edustaa valtakulttuurin vastavirtaa, jota meidänkin kävelytempauksemme omalla tavallaan on.
Mutta uuden hakeminen lähtee pienistä murusista. Vanhan polven vastavirran rakentaja Mauri Tervo on hyvä esimerkki siitä, että maalle jääneistä eivät suinkaan 1960-luvun murroksessa kaikki olleet ”aikaansaamattomia” peräkamaripoikia, vaan uuden tulevaisuuden silmujen rakentajia maaseudulle tulevaisuuden kaupungeista maaseudulle palaaville. Monet heistä, kuten Maurikin ovat tehneet merkittävän tulevaisuuden rakennustyön eläkeiässä ja vapaaehtoistyönä, mutta erittäin tuottavasti. Paalikan vaaran isännälle kuuluisi aidosti ”Työn Sankarin” arvonimi, jos sellaisia Suomessa jaettaisiin.

Jaa sisältö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: