Via Kalevala 2016-2035

Nukkuva Nurmes

Sain syyskuun lopulla 2015 eräänä maanantaina puhelun joltain nurmekselaiselta kaupungin virkamieheltä, kun istuin bussissa Venäjän puolella paluumatkallani suomalais-venäläisestä kulttuurifoorumista. Virkamies kysyi, paljonko hän laittaa rahaa vuoden 2016 budjettiin Kalevala-kävelyä varten? Häkellyin, enkä osannut vastata, kun se tuli niin yllättäen. Olimme sopineet juuri Petroskoissa kostamuslaisten kanssa, että käynnistämme hankkeen, mutta käytännön suunnitelma budjetin yksityiskohtia myöten oli vielä auki.
Jälkeenpäin harmittaa, miksi en sanonut hänelle: laita 5000-10 000 euroa! Konkreettisen ehdotuksen tekeminen olisi nähtävästi sitouttanut Nurmeksen matkailua kehittävän virkakoneiston hankkeeseen. Mahdollisesti Visit Karelia olisi tehnyt varatulla määrärahalla jonkinlaisen taustaselvityksen siitä, miten Kalevala kävelyreitti voisi kulkea Nurmeksen alueella, miten sitä voisi kehittää osana vahvasti karjalaisuuteen painottuvana matkailubrändinä liittyen mm Bomban alueen kehittämiseen jne.
Myöhemmin Nurmeksesta ei nimittäin tullut minkäänlaisia vastauksia niihin lukuisiin sähköposti- ja kirjeyhteydenottoihin, joita lähettelin niin Nurmekseen kuin muillekin reitin varren kunnille. Millaiseksi Kalevala-kävely 2016 hanke olisikaan muotoutunut, jos Nurmes ja jotkut muutkin kunnat olisivat lähteneet työstämään hankeideaa eteenpäin jo tämän vuoden aikana? Ainakin se olisi ollut vuorovaikutteisempaa suhteessa niihin valtakunnallisiin yhteisöihin, jotka hankkeeseen lähtivät mukaan.
Ehkä haasteet, odotukset ja mahdollisuudet olisivat tulleet selkeämmin käytännön tasolla pohdittaviksi. Tulkitsin Nurmeksen ja monen muun kaupungin hiljaisuuden myös epäuskoksi hankkeen toteutumista kohtaan. Kuka nyt oikeasti lähtisi kävelemään 1000 kilometrin matkaa läpi Suomen ja Vienan Karjalan. Sehän tulee aika kalliiksikin, kun asuntoautot pitää vuokrata pariksi kuukaudeksi, järjestää kuljetus, muonitus jne. Eihän sellaiseen kävelyyn voi kukaan osallistua yksin taloudellisista syistä, kun se tulee niin kalliiksi?
Nyt on yli 700 kilometriä takana. Istun Paalikan lomamökin pöydän ääressä kirjoittamassa tätä blogia. Kulku Nurmeksessa ei toteutunut aivan käsikirjoituksen mukaan, vaikka Ylä-Karjala Lehti esitteli tyylikkäästi ryhmäämme. Kun saavuimme ”Äksyjen Ämmien” Pihlajapuuhun, kaikki meni siihen saakka suunnitelmien mukaan. Pihlajapuun emäntä oli innostunut hankkeestamme ja ilmaisi halukkuutensa olla jatkossakin mukana kehittämässä VIA KALEVALA hanketta. Äksyt ämmät ovat luoneet vahvan kansainvälisen talvimatkailubrändin, mutta kesävaellusreittien kehittäminen on vielä toteutumatta. Useilla paikkakunnilla olemme omin silmin voineet todeta, että viime vuosina kesävaellusreitit ovat käytön puutteessa hävinneet – osin nekin, joita löytyy kartalta, mutta ei enää luonnosta.
Ihmisten tapa liikkua ja lomailla on muuttunut. Säyneinen – Nurmes välillä tuli paljon enemmän asuntoautoja vastaan, kuin rekkoja. Muita pikkuautojakin parhaan lomasesongin aikana yllättävän vähän. Ihmiset retkeilevät siis omatoimisesti. Mökkikylät ja muut majoituspalvelut kuihtuvat ja luonnossa liikkuvat vaeltajat vähenevät. Telttojakin näkyi Nurmeksen Hyvärilän leirintäalueella vain muutama, mutta asuntoautoja ja golfaajia kohtalaisen runsaasti. Huomasimme, että Nuorisoasiain keskuksen pitämän matkailualueen tyypillinen asiakas oli 70+ – ainakin kun katsoimme sunnuntain lounas noutopöydän asiakaskuntaa. Haastattelimme paria asuntoautoretkuetta naapurissamme, kun olivat VIA KALEVALASTA kiinnostuneita. Hekin olivat aloittaneet asuntoautomatkailun jo 1960-luvulla ja ikää oli kertynyt yli 80 vuotta. He kertoivat havainnoistaan, että iän lisääntyessä asuntoautoilijat asettuvat kesäasukkaiksi karavaanarialueille ja liikkuvat yhä vähemmän. Nuorempi suupolvi lapsineen suuntaa yleensä muualle – Etelän lomakohteisiin ja puuhamaihin.
Käynti Bomballa teki surulliseksi. Muistan hyvin 1970-80-lukujen pohjoiskarjalaisena, millä innolla Bombaa rakennettiin siirtokarjalaisuuden kulttuurikohteeksi. Muistan, miten vilkasta turistivilinä oli Bomballa 1980-90 luvuilla. Kesällä 2015 Kalevala-kävelyn tiedustelumatkalla kuulin, miten monta kertaa Bomba oli ehtinyt vaihtaa avustajaa. Vietimme sunnuntai-iltana Sinikan kanssa iltaa suuressa ravintolasalissa kahdestaan – keskellä kesäsesonkia.
Kokemuksemme antaa ymmärtää, miten haasteellista on reagoida pienen paikkakunnan voimin matkailubrändien muutoksiin. On hyvin ymmärrettävää, että siirtokarjalaissukupolvea seuraavan sukupolven suhde rajantakaisen Bomban talon nurmeslaiseen muistomerkkiin on etäisempi, eikä voi ylläpitää niitä turistivirtoja joihin heidän vanhempansa pystyivät.
Bomban ja Nurmeksen esimerkki osoittaa, että matkailubrändejä ei tulisi rakentaa yhden sukupolven traumaattisen sukupolvikokemuksen varaan. Tulisi pystyä näkemään pitempiä historian kausia ja niiden kausien kiehtovuutta. Sukupolvikokemukset mahtuvat toki noihin raameihin, mutta niihin ei tulisi jumittua. Itärajan yli suuntatuville matkoillekin olisi hyvä etsiä muutakin sisältöä, kuin isoisän ja isän sotareissunostalgia, mikä on ollut muutaman vuosikymmenen yksi merkittävimmistä lähialuematkojen motiiveista itään.
Haluamme nostaa kävelykampanjallamme esille, että yhteistyö ja vuorovaikutus on ollut vuosisatojen saatossa monikerroksista ja sittenkin enemmän kaupan käyntiä, parisuhteiden muodostumisia yli rajojen, perinnetiedon kulkua ja muuntumista kulttuuristen muutosten mukana kuin vihan pitoa, sotimista ja sotatraumojen viivästynyttä jälkipuintia. Yhteistyön hedelmänä on kertynyt myös henkinen perimätietomme, jonka tunnemme Kalevalana ja jonka kansat ympäri maailmaa meistä suomalaisista ja karjalaisista tuntevat.

Jaa sisältö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: