Via Kalevala 2016-2035

Kommelluksia

Lopetimme tänään kävelyurakkamme Hollolan kirkon edessä. Olimme etuajassa runsaan tunnin. Kirkon esittelijä sattui sopivasti paikalle. Hän kertoi Lönnrotinkin käyneen kirkossa ihmettelemässä hautapaasien suurta määrää. Kirkko rakennettiin 1400-1500-luvun vaihteessa katoliseksi kirkoksi. Luterilaiseksi se muutettiin ”hitaiden hämäläisten” perinnettä kunnioittaen vasta 100 vuotta uskonpuhdistuksen jälkeen, kun salama iski kirkkoon tuhoten puurakenteita, jotka olivat siksi pakko uudistaa.

Lönnrot koki 1828 vastoinkäymisiä Hollolan kirkolla, kun huomasi paikallisten veneen omistajien perivän kovaa hintaa vesistön ylittämisestä niin, että matkakassa hupeni tuntuvasti. Niinhän tuo meinasi meillekin käydä. Olimme suunnitelleet Lönnrotin mallin mukaisesti, että ylitämme Vesijärven Lahdesta käsin veneellä Vääksyyn, josta jatkamme kävelyä 17.6. Urajärvelle.
Pyysimme veneen omistajilta tarjouksia ja meille ehdotettiin 1000 euron hintaa kuljetuksesta. Pidimme sitä neljän hengen kävelijäryhmälle niin kovana hintana, että päätimme tyytyä ennakkoon maksettuun autokyytiin.

Ei tuo väistämällä vältetty vesikuljetuksen korkea hinta ole ollut ainoa kommellus tähän mennessä. Lauantai-iltana lähdimme tapamme mukaan tiedustelemaan seuraavan päivän kävelyreittiä välillä Kiipula – Mommilan kyläpuoti. Googlen kartta ohjasi meidät suoralle kävelyreitille metsämaisemien läpi pikkuteitä, joka reitti olisi ollut 5 km maantiereittiä lyhyempi. Metsätie kapeni ja kapeni, kunnes tuli lukittu puoli vastaan. Etukäteisvaroitusta ei tietenkään ollut. Jouduimme peruuttamaan isoa asuntoautoa kapealla tiellä, joka oli todellinen taidonnäyte Vesa kuskiltamme. Meinasi siinä Kiipulan saunavuoro mennä ohitse, mutta onneksi ehdimme kolme minuuttia ennen saunan sulkemista.

Kiipulassa saimme hyvin tankattua, kun erästä sukukokousta varten oli valmistettu kiusausta niin, että sitä riitti meillekin. Nautimme myös maittavan ja runsaan aamiaisen Kiipulan ruokapöydässä, josta kiitos henkilökunnalle, samoin kuin sähköstä asuntoautoihin. Lähdimme sitten aamulla kävelemään Mommilaa kohti. Matkaa sinne oli runsaasti yli 30 kilometriä, joten päätimme, että inhimillistämme päivän osuutta alle 25 kilometriin autokyydillä. Reitti oli mainio hämäläismaisemareitti. Sekä hylättyjä että hienoja maalaistaloja löytyi reitin varrelta. Reitille sattui myös suomen karjan perinnerotujen vaalija, jonka pellolla laidunsi Miina Äkkijyrkän aikoinaan omistama kyyttökarjalauma. Se oli harvinainen näky nykysuomen maisemissa.

Mommilan kartanon pihapiirissä meitä odotti edellisenä päivänä kyläpuotinsa avannut puodin onnellinen omistaja. Harvinaista sekin nykysuomessa, mutta todella kunnioitettavaa ja näyttö siitä ruohonjuuritason halusta herättää uudestaan henkiin perinne ja autioituneiden tai autioitumassa olevien kylien yhteisöt. Kävimme Mommilan kylän ihmisten kanssa perusteellisia keskusteluja siitä, miten perinnekulttuurin ja maiseman hengissä pitämistä tulisi edistää kulttuurimatkailun avulla. Keskusteluihin osallistui myös Kartanon omistaja 84-vuotias leskirouva, joka oli myös riemuissaan tulostamme. Hänelläkin heräsivät haaveet päästä Karjalaan, jossa hän ei ole koskaan päässyt käymään, mutta kyläläisenä tutustunut karjalaistaustaisiin ihmisiin. Käytiin siinä pihapiirissä läpi myös Kordelinin suvun traagista tarinaa Mommilassa.

Mommilasta lähdimme suoraan kohti Viipurin ylistä tietä eli tiereittiä, joka muodostui jo keskiajalla seuraamaan Salpausselän harjumuodostelmaa Viiipuria kohti. Reitti tunnetaan nykyään valtatie 12, jonka varressa on edelleen jäänteitä vanhasta kulku-urasta. Yöpymispaikaksemme olimme sopineet etukäteen Toivolan nuorisoseuran talon pihapiirin. Taloa pidetään kunnossa Länsi-Hollolan kyläyhdistyksen talkoovoimin. Kyläyhdistyksen ydinjoukko halusi kuulla meistä ja retkestämme. Vaihdoimme ajatuksia ja saimme kuvauksen kylän pyrkimyksistä vaalia perinteitä aikakautemme puristuksessa. Hollolan valtuuston kokouksesta seuraksemme saapunut kyläyhdistyksen puheenjohtaja kertoi kylän historiasta.

Kun tulimme kylään, hämmästelimme paikallisten suhtautumista kylän läpi kulkevaan keskiaikaiseen valtatiehen. Yritimme nimittäin kävellä tällä jäljellä vielä olevalla väylällä. Edellisenä iltana olimme laittaneet jopa taukopaikan merkin reitille. Kun huoltoautomme saapuivat paikalle, ilmeni, että kulku reitillä onkin kielletty. Kiellosta kertova liikennemerkki vain oli kyläläisten mukaan varastettu, mutta silti se on voimassa. Emme nähneet aiheelliseksi uhmata omaa tietänsä varjelleiden kyläläisten tahtoa. Meille selvisi myöhemmin, että osa tiestä oli muutettukin pelloksi, joten läpi pääsy oli näinkin estetty.
Suhtautuminen Päijät-Hämeessä keskiaikaisen tien matkailuvetovoimaan näyttää poikkeavan jyrkästi siitä, mitä muualla olemme nähneet. Etelä-Suomen rannikkoa myötäilevä ”Kuninkaan tie” on merkitty näkyvästi matkailureitiksi. Samoin oli Hämeen Härkätie, josta oli oikein hienot kartatkin laadittu. Olisivatko ajat kuitenkin muuttumassa? Kun Lahden kauppatoria uudistettiin toriparkin rakentamisen yhteydessä, merkittiin sentään torin kivitykseen se, miten ylinen Viipurin tie kulki sillä kohdalla.

Kun me nyt uudistamme valtatie kahtatoista kansainväliseksi ”Silkkitiehen” liittyväksi ylisen Viipurin tien reittiä kulkevaksi liikenneväyläksi, olisi oikea aika kaivaa ylisen Viipurin tien historia näkyville kulttuurimatkailijoiden vaellusreittinä. Kiinalaisturistit haluavat hiljaisuutta ja rauhaa sekä avaraa luontoa. Silkkitie on siellä kova sana. Tien viimeiset Atlantin rannikolle ulottuvat haarat Suomen läpi saattaisivat tuoda uusia turisteja ja sivutuloja hämäläisillekin emännille ja isännille, kun maatilamatkailupalvelut VIA KALEVALAN hengessä alkaisivat kehittyä.

Toivottavasti tuo oivaltamisprosessi ei ole aivan niin hidas, kuin Hollolan kirkon muuttaminen luterilaiseksi kirkoksi.

Jaa sisältö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: