Via Kalevala 2016-2035

Kalevalan yhdeksännen runon ”raudan synnyn” ytimessä

Juankosken Kulttuurihistoriallinen Seura ja Marja-Sisko Pihl ovat uppoutuneet hienolla tavalla suomalaisen rautakauden ytimeen nostamalla 250-vuotisen Suomen vanhimman rautaruukin historian sillaksi vuosituhansia jatkuneesta Kalevalassa kuvatusta raudan synnystä nykyaikaan.
Olimme otettuja, kun Juankosken kunnan delegaatio ilmaantui tämän sateen päivän kunniaksi asuntoautollemme heti aamusta tervehtimään meitä. He halusivat esitellä meille Juankosken rautaruukin historiaa ja tukea muutenkin kulttuurivaellustamme tarjoamalla meille kaupungin puolesta lounaan. Olimme päättäneet kahden sadepäivän aikana syntyneen kosteuden ja Nellyn tulehtuneen varpaan vuoksi, että pidämme kulttuuripäivän.
Edellisen Telkkämäen kaskitilalla tapahtuneen ukkoskuurossa kastumisen vuoksi hurautimme jo päivää aiemmin Juankosken Ruukin kievarin pihaan. Tarkoitus oli lähteä aamulla täältä takaisin Telkkämäkeen kävelyosuudelle, mutta aamulla päätimme säätiedotukseen perehdyttyämme, että kahden päivän ukkoskuuroissa kastumisen kiintiö on tällä kertaa täynnä, ja tarvitsemme kaikki elpymistä.
Myös edellinen päivä Kaavilla oli sateesta huolimatta hieno ja mieliin painuva. Kävelimme Kaavinkoskelta keskustaan. Sade säikytteli alkuun, mutta viiden kilometrin siirtymä autolla sateen alta pois pelasti kävelymme Kaavin kirkolle. Paikallinen Kaavin pitäjäseura ja kunta olivat sielläkin järjestäneet hienon vastaanoton. Viljamakasiiniin tehdyssä museossa meille esiteltiin pitäjän historiaa ja Telkkämäellä Suomen kaskiviljelykautta aidolla metsähallituksen ylläpitämällä perinnetilalla.
Kunnanjohtaja tarjosi kunnantalolla kahvit ja kertoi Kaavin kunnasta ”itsenäisenä kuntana” Kuopion kupeessa. Pitäjäseuran puheenjohtaja oli selvittänyt, mitä Lönnrot teki Kaavilla runonkeruumatkoillaan. Siis pohjaa ja innostusta löytyy sekä Kaavilta että Juankoskelta VIA KALEVALA projektiamme kohtaan. Kävelijöitä lähti Kaavilta Telkkämäelle mukaamme 5 henkilöä, mikä tuntui hienolta.
Mutta 250-vuotinen Juantehtaan tarina nykyaikaan on Suomen teollistumishistorian ydintä, mikä rakentaa sillan kalevalaisen ravalurautaisten raudan synnyn ja Sammon tarinasta nykyaikaan. Saman tarinan eri juonteisiin törmäsimme Karkkilassa, Lopella ja Rantasalmella. Raudan valmistus on ollut vuosituhansia hajautunutta kansanperinnettä, joka taito on kulkenut perimätietona Kalevalan 9. runon kuvauksen mukaan sukupolvilta toisille.
1746 alkanut Kuopion pitäjän Juckaisjoen varrelle perustetun rautaruukin käynnistyminen lähti järvimalmin jalostuksen nykyaikaistamisesta. Järvimalmin ja suomalmin jalostus ovat olleet Sisä-Suomen vallitseva raudan tuotantomuoto, kun taas rannikkoseudulla on masuuneihin tuotu vuorimalmia. Kiintoisaa oli havaita, että kävelymatkamme aikaisemmassa vaiheessa Rantasalmella ja Joroisissa vaikuttanut suku löytyy myös Juankosken raudan jalostuksen historiasta. Havaitsimme nimittäin kävelyreittimme varrella viittoja Rantasalmella sikäläisille raudan valmistuspaikoille. Juankosken ruukkimuseossa selvisi, kuinka monilla paikkakunnilla tiedetään jo nyt esiintyneen raudanvalmistusta. Rautakautiset rautaesineet eivät siis Suomessa ole pelkästään tuontitavaraa, vaan olemme olleet tuotantoaluetta.
Ruukkimuseon valurautaiset padat, silppukone, naulat, lukot, maataloustyökalut ja monet muut rautaesineet toivat mieleen lapsuuden kotini valurautaisten esineiden sopusuhtaiset muodot. Rautaruukki on tavallaan nykyaikaistanut lähialueen maataloutta, joskin historiaan liittyy kovia jännitteitä kasken polttajien ja metsää hiilivarastona pitäneiden rautaruukin kehittäjien välillä. Jännitteiden huipentumana voitaneen pitää ruukinpatruuna Ekholmin murhaa 7. lokakuuta 1810. Patruuna ammuttiin ikkunan läpi, kun hän vietti iltaa ystäviensä seurassa. Tapaus jäi virallisesti selvittämättä. Esivalta oli vuotta aikaisemmin vaihtunut Ruotsin vallasta Venäjän vallaksi.
Juankosken ruukkimiljöö on yksi hyvin säilyneistä teollistumishistoriamme miljöistä. Kierroksemme alueella viesti meille nyky-yhteiskunnan ristiriitaista suhtautumista kulttuuriaarteisiimme. Ruukin kartano mäellä seisoo sinänsä hyvässä maalissa, kun Kulttuurihistoriallinen Seura on pitänyt ulkoasusta hyvää huolta. Kartanoa ympäröinyt hieno puisto on sen sijaan päässyt rapistumaan ja metsittymään, kun voimavaroja puiston pitämiselle alkuperäisessä loistossaan ei ole ollut.
Kun maisemaa katselee, tulee mieleen Monrepon puisto Viipurissa. Suomalainen lehdistö on vuosien mittaan kirjoittanut hyllymetreittäin juttua siitä, miten huonossa kunnossa ”veli venäläinen” pitää Monrepon puistoa. Oikeammin pitäisi kertoa – puiston keskellä seisovaa kartanoa. Puistoa siellä sentään hoidetaan. Juankoskella kartanon on hyvässä maalissa, sisätilat käyttämättä, mutta puiston loisto ja kukoistuskausi ovat historiaa.
Kyllä Juankoskellakin on kulttuurimatkailupotentiaalia. Juice ja häntä edeltäneet valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihenkilöt, kuten KaJ Chydenius ja Eija Ahvo ovat tuoneet paikkakunnalle tunnettavuutta, mutta kulttuuriset juuret olisivat paljon syvemmät ja monitahoisemmat, jos vain oikein oivallettaisiin.

Nähtäväksi jää, miten 1.1.2017 isäntäkaupungiksi muuttuva Kuopio suhtautuu alueen ainutlaatuiseen kulttuurihistoriaan? Löytyisikö sieltä intoa ryhtyä investoimaan kulttuurimatkailupalvelujen kehittämiseen VIA KALEVALN hengessä?

Jaa sisältö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: