Via Kalevala 2016-2035

Kalevala-kävelyllä: Viisi päivää kävelyä, hengähdystauko Aulangolla

Ilmat ovat vaihdelleet, mutta kulkemista se ei ole pahemmin haitannut. Myrskyä, kylmää, sadettakin, mutta sehän kuuluu Suomen kesään!

Joka päivä on saatu päivän taival valmiiksi etuajassa, vaikka parina päivänä oli tosi pitkä osuudet 26 ja 27 km. Kun siitä innostuttiin, pistettiin vielä Renko-Hämeen linnan välikin legendaarista Härkätietä. Näin matkaa kertyi 25 km. Enemmistö käveli kaikki ylimääräisetkin kilometrit. Itse rajasin päivät noin 20 kilometrin suorituksiin, kun aikaa piti jättää projektin hallinnollekin, eli edessä olevista yöpaikoista sopimiseen ja tällä viikolla erityisesti Aulangolle suunnitellun Elias Lönnrotin elämäntyötä ja terveysliikuntaa käsiteelleen seminaarin ohjelman viimeistelyyn.

Väkeä oli vähän – vain kymmenen henkeä, mutta pidot sitäkin parempia. Asemamme kestävyysterveysliikunnan koehenkilöinä vahvistui, sillä neljä kävelijää sai mukaansa UKK-instituutilta mittarin, johon kerätään tietoa elimistömme toiminnoista pitkäkestoisen toistuvan rasituksen aikana.

Porukka kesti hyvin ensimmäisen viikon rasituksen. Aloitamme suunnitelmamme mukaisen toisen osuuden Hämeenlinna-Lahti välin taivalluksen lauantaiaamuna. Seuraamme liittyy lisää kolme kävelijää, joista kaksi on seurassamme Lahteen saakka ja yksi Mommilaan saakka.

Kyllä Uudenmaan ja Hämeen maisemat ovat katselemisen arvoisia ainakin kesällä, miksei muinakin vuodenaikoina. Karkkilasta jatkoimme Lopelle. Vanhan Lopen puukirkon maisemiin saavuimme etuajassa. Ehdimme hieman hengähtää, kun vastaanottajamme saapuivat paikalle. Vastaanotto oli yhtä lämmin kuin Karkkilassa. Paikalla saapui kulttuuritoimen ja liikunnan väkeä ja Lopen Eläkeläisten Sirkka Toivonen, joka huolehti tarjoilusta ja majoittamisestamme pihapiirissään. Hän toimi myös Loppi -Renko osuuden paikallisoppaana johdattelemalla reittimme pikku teille, missä oli miellyttävämpi kulkea.

Lopen vanha kirkko on Suomen vanhin puukirkko – ihme että on säilynyt, sillä kylän uudemmat kirkot paloivat toistuvasti ja viimein kirkko rakennettiin keskemmälle nykykylää tiilestä. Lopen kirkon pirun tarina oli kiinnostavaa paikallismytologiaa, samoin kertomukset Lönnrotin vierailusta paikallisessa kestikievarissa.

Mukaamme Karkkilasta lähtenyt kävelijä päätti jatkaa Renkoon. Rengossa hän päätti jatkaa edelleen Hämeenlinnaan – kun oli pitkää haaveillut Härkätien vaellukseen osallistumisesta. Matkamme lähti Lopelta myös varsinainen pitkien kävelyvaellusten asiantuntija. Hän kertoi kokemuksistaan ja kehityksestä Via De Compostela vaellusreitillä. Reitti koostuu autiotuvista, joihin ihmiset ryntäävät kilvan saadakseen yöpaikan. Lieveilmiöitäkin kuten taskuvarkauksia on alkanut ilmetä, kun vaeltajien määrä on kasvanut. Toisaalta kävelyreitit ovat kehittyneet mm Italiassa, missä kaavailemamme Via Kalevala kaltaiselle reitille on syntynyt reitin merkinnöistä ja sopivien reittien paikallisista valinnoista huolta pitävä yhdyshenkilöverkosto. Saimme siis hyviä kokemukseen perustuvia vinkkejä Via Kalevala reitistön kehittämiseksi.

Rengossa meitä odotti varsinainen elämys – Härkätien kynttilä. Majatalon ylläpitäjä oli vaimonsa kanssa innostunut keräämään vanhoja käyttöesineitä, joilla maatalon rakennuksista konstruoitu majatalo oli koristeltu. Navetan vintille oli rakennettu tilava ruokailusali, johon mahtuu hyvin tilausbussilastillinen väkeä. Isäntä oli varsinaiselta ammatiltaan pianon virittäjä eli musikaalisesti lahjakas kaveri. Pihapiirissä oli ainutlaatuinen eläintarha – pieneläinten vanhainkoti. Parikunnan nuorimmat tyttäret olivat kehittäneet tällaisen palvelukonseptin niiden kotielämien viimeisiä elinvuosia varten, joiden isäntien kyky huolehtia kotieläimistään oli alkanut heikentyä. Palvelu on kuulemma kysyttyä. Ilmeisesti tarjontaa ei kovin paljoa ole, sillä ensimmäisen kerran kuulin moisesta yritysideasta.

Talonväki suhtautui kovin vieraanvaraisesti meihin kummallisiin kulkijoihin. Mikäli tulevat Kalevala-kävelyreitit kulkevat Rengon kautta, paikka tulee olemaan uusillekin kävelijöille ainutlaatuinen elämys. Saimme kokea Härkätien kynttilä edessä yllätyksen. Edellisen päivän kävelijä – muusikko oli taitelijakumppaninsa kanssa esiintymässä, kun kuljimme paikan ohi.

Rengosta piti lähteä neljän hengen ryhmä mukaamme täydennystä. Ryhmä ilmoitti paikan päällä, että sateen ja myrskyn vuoksi lyhentävät taivaltaan siten, että menevät autolla Aulangolle ja kävelevät sopivan pätkän vastaamme. Heidän valitsemansa taival jäi niin lyhyeksi, että emme ehtineet heitä uudestaan kohdata.
Kun Hämeen linna alkoi näkyä, tuli tunne, että olemme jo jotain voittaneet. Viikon kokemukset olivat yllättävänkin miellyttäviä. Enää en ihmettele, miksi kulttuurivaellusreiteille joskus lähtevät haluavat kokea samaa, mutta joka kerta ainutlaatuista uutta aina uudestaan. Kulttuurivaeltajista on syntynyt maailmalla oma heimonsa, jotka tulevat jakamaan yhteisöllisisä kokemuksiaan eri puolille maailmaa uudestaan ja uudestaan. Näin uusillekin vaellusreiteille – kuten VIA KALEVALALLE – on sekä tilaa että tilausta.

Jaa sisältö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: