Via Kalevala 2016-2035

Epäonninen Kuhmon Kalevala-kylä

Meillä kävelijöillä on ollut kunnolla aikaa Kuhmon elpymistauollamme perehtyä kuhmolaiseen ”Kalevala-kylään”. Kuhmon kunta mahdollisti sen helposti meille järjestämällä kaksi sähkötolppaa kylän – oikeammin Kalevalan hiihtokeskuksen parkkipaikalta. Huoltorakennuksina toimivat hiihtokeskuksen suihku- ja WC-tilat.
Hotelli Kalevala kauniin hiekkarantaisen järven rannalla on aivan lähellä. Lähellä ovat myös Talvisotamuseo ja Luontokeskus Petola. Kalevala-kylän upea viitta johdatti meidät alueelle. Ensimmäisen risteyksen jälkeen oikealle jäi Kuntoutuskeskus Sampo, joka jauhanee kalevalaisen mytologian mukaisesti rahaa omistajilleen. Hoivapalvelu- ja kuntoutusbisneksessä kun toimii – ja sen tiedetään olevan ikääntyvän väestön kasvavien tarpeiden lähteillä kannattavaa liiketoimintaa.
Käytimme lauantaiaamun tutustumiseen Talvisotamuseoon ja Petolaan, ennen kuin lähdimme keskikaupungille muonaa ostamaan ja ”Rompetorille”, joka sattui olemaan Kamarimusiikkifestivaalien aikaan mm vanhojen autojen ja traktoreiden vaalijoiden runsaasti yleisöä keräävä perinnetapahtuma. Siellä oli tarkoitus tavata paikallisia eläkeläisiä, joilla oli etukäteen ilmaistuna halua lähteä kävelemään yhden päivän ajaksi kanssamme Kuhmosta Vartiuksen suuntaan. Ryhmämme tulee täydentymään tästä kahdella henkilöllä aina Uhtualle saakka.
Varsinainen shokeeraava kokemus oli nähdä paikallisen Kalevala-kylän alennustila. Kainuun Maakunnan ja Kuhmon kaupungin matkailustrategiassa kylän tulisi toimia matkailijoita houkuttelevana vetovoimatekijänä. Ihmetystä herätti, miten hylätty ja osin maatumassa jo oleva kylä voisi sellaisena toimia? Pelkkä nimi ei riitä, muutakin tulisi olla?
Ulkopuolisen havainnoitsijan silmin katsottuna kaikki Kalevala-kylän toteuttamisessa ei ole tainnut mennä aivan putkeen. Kartoissa vielä oleva leirintä- ja Karavaanarialue on lopetettu, kun bisnes ei ilmeisesti kannattanut. ”Kalevalakierroksen” opastusviitoista toinen oli lahonnut ja kaatunut. Alueen keskellä oleva kesäteatterinäyttämö kasvaa vesakkoa. Kierroksen varren pyöröhirsirakennusten katoilla kasvavat puut ja alueen keskellä olevan lammen rantarakenteet ovat lahonneet. Kalevalan tarinaa alueen jäljellä olevista rakenteista on vaikea löytää. Nelly kysyi ensimmäisenä: ”Missä on Väinämöisen koti?” – ei missään. Seppä ilmarisen paja sentään löytyi. Löytyi myös tervavene, tervatynnyreitä, lahonnut tervanpolttomiilu ja pajan maatunut hiilivarasto. Yhden rakennuksen seinästä löytyi myös pari tonttua. Parina viimeisenä vuonna Kalevala-kylää ja leirintäaluetta pyörittänyt mainosalalla ensisijaisesti toiminut matkailuyrittäjä oli yrittänyt houkutella joulun seudun ulkomaisia turisteja Kalevala-kylään. Tuokaan viritys ei tuottanut toivottua tulosta. Ainoa vielä toimiva yksikkö kylästä on ”Pohjola talo”, jossa yleisöä palvelee kesän aikana Bistro hirsirakenteisessa perinneympäristössä.
Toistuvien epäonnistuneiden matkailijoita houkuttelevien yritysten lopputulemana oli se, että yrittäjä, joka oli ostanut Kuhmon kaupungilta Kalevala-kylän 350 000 eurolla, myi sen takaisin kaupungille 250 000 eurolla. Kuhmolaisia tuntuu harmittavan eniten se, että yrittäjä vei mennessään leirintäalueelta mökkejä, joka näin autioitui ja on ollut vuosikausia tyhjillään. Vuonna 2014 julkistettujen uutisten mukaan Kuhmon kaupunki aikoo kunnostaa alueen ja etsiä uuden yrittäjän toteuttamaan toivon mukaan uusiutuneella liikeidealla toimivia kasvavia turistivirtoja Kuhmoon.
Kuhmon päättäjillä on nyt tuhannen taalan paikka linjata uusiksi matkailustrategiaansa. Voisiko tässä vaiheessa ajatella, että Kalevala matkailukonseptina nähtäisiin laajempana visiona kuin pelkkänä kylän nimenä? Tutkijoiden, asiantuntijoiden, kalevalaista kansanperinnettä edistävien yleishyödyllisten toimijoiden, kuntien ja valtakunnallisten matkailua kehittävien tahojen tulisi puhaltaa yhteen hiileen ja ryhtyä rakentamaan tutkittuun kulttuurihistoria- ja perinnetietoon perustuvaa kalevalaisen kansanperinteen matkailubrändiä, jolla olisi uskottavuutta.
Juminkekosäätiö Kuhmossa on tehnyt uskottavaa perinteen tallentamis- ja tunnetuksi tekemistyötä niin Suomessa kuin rajan takana yhteistyössä kulttuuripalvelujen kehittämisestä vastuussa olevien viranomaisten kanssa. Se, että matkailupalveluinnovaatiot nojaisivat enempi tutkittuun ja tallennettuun perinnetietoon, olisi kestävämpi lähestymistapa, kuin suppeampaan ideaan pohjautuva.

Lönnrotilla oli kolmannella runonkeruumatkallaan Nurmes – Kuhmo välillä persoonallinen opas Pekka Viiliäinen. Lönnrot julkaisi ainutlaatuisen opas- ja opastustarinan aikanaan Helsingfors Morgonblandissa (http://www.juminkeko.fi/lonnrot/). Suomennos tarinasta löytyy oheisesta linkistä. Lönnrotin tarinan mukaan Viiliäinen oli omaperäinen ajattelija, pieleen menneiden ideoidensa ideanikkari ja tsaarilta keksinnöstään 500 ruplan palkkion saanut mies, jonka tarinasta voisi löytyä uusi merkittävä juonne vaikkapa ”Saramon jotoksen” henkiin herättämiselle. Jos Nurmeksen matkailu tarttuisi valmiiksi dokumentoituun tarinaan lähtemällä kehittämään ”Viiliäisen-Lönnrotin” kulttuurireittiä kaikkine niine sivupolkuineen, mitä hän vajaa 200 vuotta sitten ideoi, voisi Bombakin saada uutta eloa Kuhmon Kalevala-kylästä nyt puhumattakaan.

Jaa sisältö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: