07 elo

Lämminhenkiset kävelytempauksen päättäjäiskarkelot Lönnrotin männyn juurella

Se tuli tehtyä! Tuhat kilometriä kävellen läpi Suomen ja Vienan Karjalan. Moni ei tämän hullun idean onnistumiseen uskonut. Erilaisia uhkakuvia ja riskejä oli ihmisten mielissä, kun tieto tempauksesta levisi. Erityisesti täällä rajan takana ihastus ja ihmettely tapahtuman onnistumiseksi on ollut huomattava. Vastaanotot eri kylillä ovat olleet lämminhenkisiä, erityisesti Kostamuksessa, Vuokkiniemellä ja Uhtualla (Kalevalassa).
Kormilon ja Uhtuan välillä ei nettityhteyttä ollut, joten raportointi Ponkalahdelta, Venehjärveltä ja Vuonnisesta ei voinut toteutua tuoreeltaan. Taival noissa kylissä ja kylien välillä oli perustehtävämme eli kävelyn suorittamista. Päivämatkat olivat kohtuullisia ehkä väliä Ponkalahti – Vuonninen lukuunottamatta, jolla välillä innokkaimpien kävelijöiden saldoksi kertyi 28 km, muilla noin parikymmentä, jota olemme pitäneet kohtuullisuuden rajana.
Varsinainen anti noissa historian horisontin taakse jo tuomituissa kylissä oli kuulla siellä eläviltä ihmisiltä aitoja tarinoita niin Lönnrotin ajoista kuin myöhemmistäkin runolaulajista aina viime vuosikymmeniin saakka. Niistä on löydettävissä helposti dokumenttia ontrei.fi kotisivulta. Kävelemällä noiden seutujen läpi syntyi oiva taustoitus sille, millaisen kamppailun kylät ovat joutuneet käymään olemassaolostaan ja ihmiset hengissä selviämisestään viimeisen 100 vuoden aikana.
Erityisen suuren uhkan jäljellä olevien kylien selviämiselle synnytti toinen maailmansota. Valtaosa kylistä tuhoutuikin, mutta 1980-luvulla käynnistyneet elvytys- ja perinteen tallennusprojektit ovat herättäneet kyliä henkiin.
Venehjärven ja Uhtuan kylän tarinat ovat ehkä hienoimpia opitimismia ja tulevaisuuden uskoa henkiviä. Santeri Lesonen Venehjärveltä – Lesosten sukuseuran kunniajäsen on historian ja mytologian kerronnan varsinainen aarrearkku. Hän kertoi, miten kylällä asui yli 280 ihmistä ennen kuin toinen maailmansota syttyi. Lesosia menehtyi nykytiedon mukaan 104, sekä Neuvostoarmeijan että Suomen armeijan sotilaina. Venehjärvelle palasi sodasta 38 henkilöä.
Pieni kyläläisten joukko aloitti jälleen rakentamisen, mutta 1960-luvulla alkanut ”perepektiivittömien kylien” lopettamispolitiikka katkaisi kehityksen. Santeri Lesosestakin tuli Vuokkiniemen kyläpäällikkö. Kun ajat muuttuivat 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, Santeri palasi lapsuuden kotitilalleen viljelemään maata. Hän viljelee sitä edelleen Kalevalan Kansallispuiston keskellä toimien puisto-oppaana ja tarjoamalla majoitus ja ruokapalveluja matkailijoille.
Tilalla ei ole sähköä valtakunnan verkosta, mutta tuulimylly on ja aggrekaatti, aurinkopaneeleja ilmestymässä rakennusten katolle. Kännykkäkään ei toimi kuin aivan muutamissa paikoissa alueella. Santeri haluaa vieraakseen perinteestä ja luonnosta kiinnostuneita matkailijoita ja tietenkin sukulaisiaan, joita asuu paljon Suomessakin.
Santeri kertoi toiminnastaan kansallispuiston perustamiseksi. Se ei ollut suinkaan läpihuutojuttu Venäjän hallintobyrokratiassa, mutta onnistui. Suomalaisten tuki hankkeelle ja jopa Moskovan Greenpeacen toiminta hankkeen puolesta sai aikaan sen, että Kalevalan Kansallispuisto on nyt olemassa aidoilla runolaulajien mailla ja aivan tulevan Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuiston vieressä.
Santeri elää sovinnossa susilaumojen ja karhujen kanssa, jotka kuuluvat lähiseudun eläinkuntaan. Santerin koirakin oli liittynyt kerran susilauman jäseneksi, mutta palasi seikkailultaan kotiin muutaman päivän kuluttua. Susilauman johtaja kun sattui olemaan naarassusi ja Santerin koira toista sukupuolta.
Santeri elää sopusoinnussa myös ”kalman kansan” kanssa, joita on haudattu talon taakse hiekkaharjulle. Visuaalisesti meno ”kalmismaalle” on kuin kävely Tuonelan virran yli. Siellä kalman kansa viestii tarinaa luonnon kiertokulun ikuisuudesta.
Venehjärvellä on oltu suvaitsevaisia kaikkien mahdollisten siellä vaikuttaneiden uskonnollisten virtausten kanssa. Rajan pinnassa kristinuskon virtauksia on tullut idästä ja lännestä, mutta ne ovat sopeutuneet asukkaiden tapaan tulkita ihmisen ja luonnonvoimien suhdetta ja siihen liittyvää Kalevalaan ja runolauluihin dokumentoitua ja edelleen perinteenä elävää mytologiaa. Noitien eli tietäjien polku Kansallispuistossa johdatti meidät kylä aiempien asukkaiden – saamelaisten pyyntikulttuuriin ja uskomuksiin, mistä myöhemmät kasken polttajat ja peltoviljelyyn siirtyneet karjalaiset ovat saaneet vaikutteita.
Ponkalahdesta ja Vuonnisestakin olisi yhtä ja toista kerrottavaa, mutta yhteen blogiin joudun väkisin poimimaan vain muutaman jutun.
Perjantaina 5.8. aloitimme kävelyn kohti Uhtuan kylää Kis kis kukkuloilta. Katselimme sekä suomalaisten että venäläisten muistomerkit ja linjat tien kahta puolta asemasotavaiheen aikana 1941-44. Suomalaiset olivat rakentaneet taloja rintamalinjan läheisyyteen omalle puolelleen, jotka sodan jälkeen siirrettiin Uhtualle, kylä kun oli miltei tuhoutunut vuosia kestäneissä tykistökeskityksissä.
Uhtualle siirtyi sodan jälkeen paljon taloja perspektiivittömistä kylistä ja sodassa menehtyneiden tilalle uudisasukkaita pitkin Neuvostoliittoa, joten kylä muuttui monikulttuuriseksi. Vaikka kylässä on nykyään enemmistö venäjänkielisiä, vaalitaan paikallista kulttuuria monin tavoin.
Paikallisten karjalaa taitavien mukaan karjalan kieltäkin saa nyt ihan julkisesti puhua, mutta valitettavasti kielen taitajia on hupeneva vähemmistö ja yhteinen kommunikaatiokieli venäjä muuttunut arjen käyttökieleksi.
Kalevalan piirin asukkaat ottivat 8-henkisen kävelijäryhmämme lämpimästi vastaan. He olivat 2-3 km:n päässä keskustasta tarjoamassa meille leipää ja suolaa vieraiden vastaanottoperinteen mukaan. Parikymmentä heistä liittyi mukaan loppumatkan kävelyyn Kalevalan piirin johdon ja eri kansalaisjärjestöjen mobilisoimana. Kuulimme perinteeseen kuuluvat tervetuliaislaulut ennen viimeisiä kilometrejä.
Kuumuus otti lujille joillain kävelijöillämme, mutta silti saimme lähes 20 kilometrin päivän etapin kunnialla loppuun. Sitten seurasi osittainen lepo- kylään ja kulttuuriin perehtymispäivä. Kävimme myös Haikolan kylässä, joka on yksi häviön jälkeen henkiin herätetyistä kulttuurikylistä, kansankirjailija Orto Stepanovin perinnettä kunnioittaen. Tapasimme kylässä Petroskoin yliopiston historian opiskelijoita vapaaehtoiskesätöissä tallentamassa tietoja perinne-esineistöistä.
Isäntämme olivat siirtäneet päättäjäistilaisuuden alkua Lönnrotin männyn juurella tuntia aiemmaksi. Männyn juurelle oli kokoontunut noin 60 ihmistä, esiintyjiä paikallisyleisöä, yllättävän paljon nuoria. Puheita pidettiin. Saimme kuulla lauluja. ”Keravan Väinämöinen” esitti tiivistelmän kävelystämme kalevalamittaisen runon muodossa. Kunniakirjat jaettiin. Kalevalan Piirin Hallitus oli laatinut suomeksi kunniakirjan, jossa se ilmaisi kunnioituksensa hankkeellemme, toivotti terveyttä ja optimismia toiveittemme toteuttamiselle.
Pääsimme virallisen tilaisuuden päätteeksi vielä askartelutunnille, jolla jokainen meistä valmisti matkahevosen seuraavien vaellusreissujen suojelusmaskotiksi.

31 heinä

Kunniavieraina Vuokkiniemen prashniekoissa

Tulin juuri majapaikkaamme Vuokkiniemen Iljan päivän prashniekoista. Aika mykistynyt olin, kun tilaisuuden avannut Aleksander Koktomov kertoi satapäiselle yleisölle, että juhlijoiden joukossa on neljä kävelijää, jotka ovat taivaltaneet Sammatista Paikkarin Torpalta Vuokkiniemelle saakka jalkaisin ja aikovat jatkaa Uhtualle (Kalevalaan). Kostamukset Kaupunki ja Kulttuuri- ja museokeskus olivat valmistaneet oikein kunniakirjan osoittaakseen arvostusta teollemme. Samalla VIA KALEVALA 2016-2035 hankkeelle toivottiin menestystä. Näin saimme ensimmäisen arvovaltaisen julkisen vallan esittämän kannustuksen ja samalla haasteen jatkaa hanketta.
Kyläjuhlat olivat hieno ja monipuolinen tapahtuma – osoitus siitä, että pienellä väestöpohjalla pystytään nostattamaan yhteishenkeä. Vuosittaisia vieraita Vuokkiniemen prashniekoissa ovat Vuokkiniemi Seuran kokoamat paikkakunnalla juurensa omaavien sukujen suomalaisjälkeläiset. Heitä saapuu niin omatoimisesti kuin bussiryhminä juhliin tapaamaan rajan takaisia sukulaisiaan ja muutoin katselemaan rajan takaisia juuriaan. Niitä juuria on tuhansilla suomalaisilla, sillä 1918-21 levottomina aikoina Suomeen muutti arviolta 7-27 tuhatta ihmistä Vienan Karjalan alueelta ennen itärajan lopullista sulkeutumista osin Suomesta tuettujen kansannousujen kukistumisen seurauksena. Vuosien 1941-44 suomalaismiehitys aikaansai toisen muuttoaallon niiden vuokkiniemeläisten keskuudessa, jotka olivat yhteistyössä sodan aikana suomalaismiehittäjien kanssa.
Sodan jälkeen kylä on kokenut monenlaisia vaiheita. ”Perspektiivittömien kylien” politiikan aikana lopetetuista lähi kylistä siirrettiin ihmisiä asumuksineen Vuokkiniemeen. Näin kylä kasvoi merkittäväksi Kalevalan piiriin kuuluvaksi keskukseksi. Karjalaistaustaisen väestön osuus pysyi korkeana, kun lähikylien asukkaatkin olivat karjalaisia. Näin asukasluku kasvoi. Maatalous, alkuun alueelliset kolhoosit, myöhemmin Uhtuan sovhoosiin yhdistetty maatalous oli tärkein suurtalouden periaattein rakennettu tuotannon ala. Sovhoosin karjatalous ajettiin alas jo 1980-luvun lopulla. Perhemajoitusemäntämme oli Vuokkiniemen aputalouden johtaja ja hänen miehensä traktorin kuljettaja.
Sovhoosin raunioille syntyi 13 yksityistä maatilaa. Menestystarinaa ei Vuokkiniemen tilojen yksityistämisestä tullut. Niinpä perhemajoitusemäntämme lopetti miehensä kanssa aktiivimaatalouden vajaan kymmenen vuoden sisällä eli vuoteen 2000 mennessä. Syiksi epäonnistumiselle Maria kuvasi tuotteiden välitysjärjestelmän puuttumisen kokokaan. Pientuottajat yrittivät myydä tuotteitaan torilla ja lähikaupoissa, mutta huonolla menestyksellä kun äkisti köyhtyneillä ihmisillä ei ollut rahaa ostaa. Vaikka suomalaiset yrittivät tukea pienmaatalouden käynnistymistä Vienan Karjalassa, ei sekään pystynyt korvamaan millään tavalla toimivan maataloustuotteiden välitysketjun puuttumista.
Kulttuurimatkailu alkoi vähitellen kehittyä erityisesti Juminkeko säätiön tukeman Vienan runokylien elvytyshankkeiden tuloksena. Niinpä Mariakin alkoi ottaa vastaan suomalaisia perhemajoitusasiakkaita. Näin matkailusta on tullut merkittävä lisätulon lähde tällekin perheelle. Perhemajoituskapasiteetti Vuokkiniemellä on jopa 150 henkeä, joka täyttyy erityisesti kyläjuhlien aikana.
Vuokkiniemen kylän edellytykset palvella VIA KALEVALAN reitillä vaeltavia ovat hyvät. Kylän historia on hyvin esillä kylätalossa. Miihkali Perttusen patsas on vastapäätä edesmenneen Sandra Remsujevan taloa. Kalevalan tarinat ovat osa kylän kulttuuri-identiteettiä. Näimme kyläjuhlia edeltävän iltana harrastelijateatterin esityksen Kullervo. Kormilon maatilan perheen lapset ja vanhemmat olivat keskeisessä roolissa näytelmässä. Tänään emäntämme taas esiintyi paikallisen lauluryhmän jäsenenä.
Kysyin emännältämme kylän tulevaisuuden näkymiä. Hän suhtautui kehitykseen yllättävänkin optimistisesti. Kylää on syntynyt uusia työpaikkoja. Ympärivuorokautisesti päivystävä palo- ja pelastuslaitoksen yksikkö työllistää 20 henkeä. Kirjolohen kasvattamo on myös perustettu juuri. Lohi menee hyvin kaupaksi Moskovaa myöten ja laajennuksia sekä jalostusasteen nostamista suunnitellaan. Kylälle rakennetaan jatkuvasti uusia omakotitaloja, sillä Viljelystä poistettuja peltoja on kaavoitettu tonttimaiksi, joille nousee taloja vanhaa vuokkiniemeläistä kylän ilmettä noudattaen. Tontit, joita kaupunki antaa käyttöön, eivät ole ihan pieniä, joten havaitsimme kylällä jopa lehmien ammuntaa. Pienkarjatalous on siis palaamassa kylälle ”datsha tyyppisten” viljelmien muodossa. Nuoria perheitä muuttaa jonkin verran Kostamuksesta maalle Vuokkiniemeen. Kyläkauppa on vielä pieni, mutta vieressä seisoo jo uusi suurempi hirsirakenteinen kaupparakennus, joka on tarkoitus avata syksyllä. Kylästä löytyy myös hylättyjä vanhoja rakennuksia, mutta uudisrakentamisen ilmaantuminen kertoo positiivista viestiä kylän kehityksestä. Marian arvion mukaan kylän väkiluvun väheneminen on taittunut ja muuttunut hienoiseksi kasvuksi. Tuntuu hieman erikoiselta, että pitkään jatkuneen taantuvan kehityksen keskellä onkin yllättäen optimistista elämänasennetta tulevaisuuden suhteen. Kulttuurimatkailijavirtojen vahvistuminen kylällä saattaisi lisätä tuota optimismia entisestään, sillä vuokkiniemeläiset hallitsevat vielä luontaistalouden ja pienimuotoisen markkinatalouden yhdistämisen.

29 kesä

Lepoa ja kesäteatteria

Tulimme tiistaina Varkauteen Taulumäen torille. Olimme ennakkoaikataulusta runsaan tunnin edellä. Satoi miltei koko päivän, tosin iltaa kohti yhä vähemmän. Vanhaa vitostietä kuljimme. Läpi osin jo unohtuneiden tuttujen maisemien.
Savon Sanomien ja Warkauden Lehden toimittaja kävi tekemässä juttua Joronjäljen pihassa. Hän pääsi katsomaan touhuamme sisätiloista eli asuntotostamme käsin, kun ulkona satoi. Molemmista lehdistä saimme lukea, mitä meistä kirjoitettiin ja millaisia kuvia hän oli valinnut meistä juttuja kuvittamaan. Ihan hyvältä tuntui paikallismedian huomio tempaustamme kohtaan. Nelly etsiskeli päivällä varkautelaista nähtävyyttä ”Mekaanisen musiikin museota” kysyen tietä keskustasta sinne paikallisilta. Häneltä kysyttiin lehtikuvan perusteella, kuuluuko hän kävelijöihin. Kun Nelly vastasi myöntävästi, hän sai vastaukseksi ”ei se sinulle ole kaukana kävellenkään”. Siis meidät oli huomattu.
Kokkimme Vesalle soimme vapaapäivän, käyttämällä Kuntorannan ravitsemuspalveluita ja lekotellen kylpylässä tehden samalla pyykkihuoltoa ym. Itse otin 80 minuutin kokovartalohieronnan korvaamaan vajaaksi joka päivä jääneitä venytyksiä. Hieroja totesi oikeutetusti lihakset paikoin kireiksi. Aamulla ne vetristyvät ensimmäisten kävelykilometrien aikana siten, että puolessa matkassa menee yleensä aika helposti. Mutta iltaa kohden puhti alkaa taas hyytyä niin että askel lyhenee. Kalevilla ja Nellyllä menee edelleen kevyesti, Sinikka ja minä pidämme perää.
Huomenna joudumme lyhentämään kävely matkaa, sillä välimatka Tulenliekkiin on yli 26 kilometriä, on lämmin päivä tulossa ja 20 kilometrin raja ylittyy reippaasti. Lyhennykselle on myös liikenteellisiä perusteita, sillä tielle on rakennettu keskikaiteellisia osuuksia, joilla kävely on kielletty.
Jouko Pylväs, lahtelaistuttu, yllätti meidät Joroinen – Varkaus välillä ja tuli tapaamaan mukanaan pussillinen lämpimiä piirakoita. Oli netistä katsonut missä olemme menossa ja tarkistanut myös aikataulumme. Näillä perusteilla hän tavoitti meidät tien päällä. Oli mukava vaihtaa kuulumisia.
Jo eilen illalla meille ilmoittautui kolme kävelijää, jotka aikovat kävellä kanssamme Tulenliekkiin, kaksi heistä samoja, jotka olivat jo Sistola- Joroinen välillä. Myös Karvion leirintäalue – Valamo välille on ilmaantunut muutama kävelijä lisää.
Rentoutumisen ja hieronnan lomassa olen tarkennellut yöpymispaikkoja välillä Kaavinkoski – Nurmes. Paikat alkavat olla jo sovittuja pientä viilausta lukuun ottamatta. Nurmes-Kuhmo välin yöpymispaikkojen tarkempi tiedustelukin on jo aloitettu, joten nekin ovat kunnossa lähipäivinä.
Muitakin mielenkiintoisia puhelinsoittoja olemme saaneet. Santeri Lesosen varkautelaisserkku soitteli ja pyysi viemään Santerille terveisiä. Tosin arveli, että saatta itsekin olla Venehjärvellä niihin aikoihin kun siellä kävelemme. Oli menettänyt sodassa isänsä Uhtuan seudun ensimmäisissä taisteluissa. Isä taisteli Neuvostojoukoissa. Äiti joutui miehensä menetyksen jälkeen palvelemaan Suomen armeijaa tulkkina. Sitä kautta äiti poikineen siirtyi sodan jälkeen Varkauteen. Nyt suku pitää yhtä melko tiiviisti rajan molemmin puolin. Kävelymme edistää ja tekee omalla tavallaan tunnetuksi myös näitä kulttuuriyhteyksiä.

Kulttuurivaellusreitille on hyödyllistä mahduttaa myös paikallista kulttuuria. Tällä kertaa se oli Varkauden Harjurannan kesäteatterin amatöörinäyttelijöiden esitys ”Kyläkoulussa kuhisee”. Kuhisi aika tyypillisen autioituvan fiktiivisen Katiskamäen koulun tapaan. Oli kyläkoulun puolustajia ja lakkauttamisen kannattajia, joiden välillä ihmissuhteet, paikallinen poliittinen vaikuttaminen ja ristiriitaiset intressit törmäsivät ja kietoutuivat yhteen mielenkiintoisella tavalla.
Se oli yksi näkökulma maaseudun tyhjenemisen megatrendiin ja ihmisten yrityksiin etsiä vaihtoehtoja kehitykselle. VIA KALEVALA visiolla yritämme kannustaa ihmisiä tarttumaan vaihtoehtoisiin megatrendeihin eli ihmisten kasvaviin tarpeisiin etsiä vaihtoehtoisia matkailun kehittämisen polkuja massaturismille, jossa ihmiset pääsevät palaamaa takaisin luontoon. Samalla kun he sitä tiedustelumatkaa tekevät kukin omalla tavallaan, he voivat saada uusia elämyksiä niistä kulttuurisista kerrostumista, mitä suomalainen maaseutu pitää sisällään. Valitettavasti vai vielä toistaiseksi kätkettynä ja uudella tavalla neitseellisenä, mutta uusia käyttämättömiä mahdollisuuksia täynnä.

26 huhti

Performanssit ja pitkän matkan kulkijat

Kolmen viikon aikana on muotoutunut ennakkovaikutelma siitä, millaisin voimin kesän 2016 Kalevala-kävely tullaan toteuttamaan. Kävelyviestin kuljettajien ydinjoukon tullevat muodostamaan noin viiden hengen tiimi, joista ainakin neljä aikoo tallustella koko matkan – tai ainakin kulkea mukana ja tallustella sen minkä kunto ja terveys sallivat. Pitkän matkan kulkijoista huolehtiminen ja huoltopalvelut tullaan toteuttamaan 2-3 asuntoauton avulla Sammatista Vartiukseen saakka. Vienan Karjalan puolella palveluista huolehtii sikäläinen matkatoimisto Kotiranta. Read More

01 huhti

Ihanko astumalla? – Da astumalla!

Kiersimme Kuittijärven ympäri kuuden hengen voimin pikkubussilla pääsiäisen seutuun. Selvitimme, miten Kalevala-kävelyn Vienan Karjalan osuudet ovat toteutettavissa käytännössä. Kotirannan iso hirsimökki sopii Kostamuksessa Kontokkijärven rannalla erinomaiseksi viestitapahtuman tukikohdaksi. Taloon mahtuu 10 henkeä sisälle ja pihapiiriin telttoja tarpeen mukaan. Sauna ja ulkogrillikatos ovat valmiina. Ihan lähellä on myös kaupungin kylpylä. Kostamuksen urheiluhalli on välittömästi Kotirannan vieressä. Päätyseinälle on maalattu suuri Väinämöistä esittävä fresko. Siitä on tullut kovasti suosittu rajan takana. Näimme pietarilaisen bussin pistäytymässä hallin pihassa. Nuoriso kuulemma haluaa ikuistaa itsestään selfieitä Väinämöisen seurassa. Kuittijärven ympäristö eli Kalevalan alkuperäiset laulumaat odottavat innolla kasvavien kulttuurituristien virtaa. Toivottavasti havahdumme aikaa myöten Suomessa laajemmin ymmärtämään yhteiset karjalaissuomalaiset kulttuurijuuremme.

Read More

24 maalis

VIA-KALEVALA 2016 – 2035

Saimme Via-Kalevala kotisivu-uudistuksen pääsiäiseksi vaiheeseen, jossa saatoimme laittaa sivun uuden ilmeen nettiin. Hanke etenee ja uteliaisuus hanketta kohtaan on alkanut vähitellen lisääntyä. Satunnaiset tuttavatkin ovat alkaneet ihmetellä ja kysellä: aiotko ihan tosissaan kävellä koko matkan? Kyllä aion – jos kunto ja terveydentila sen sallivat. Vaelluksen aikana on hyvä tutkia niin omaa kuntoaan, kuin muidenkin hankkeesta innostuvien kuntoa ja vointia.

Huomenna olemme lähdössä pienellä porukalla Kostamukseen ja Kalevalaan. Aiomme käydä siellä paikallisten toimijoiden kanssa läpi, mitkä ovat fiilikset ja odotukset kävelyn suhteen. Mitä siellä ajatellaan nykyään kulttuurimatkailu brändin kirkastamisesta? Kuinka suuria kävelijöiden joukkoja paikalliset kuljetus-, majoitus- ja huoltoverkostot pystyvät ottamaan vastaan?

Read More

08 maalis

Terveisiä Paikkarin torpalta

paikkari-lonnrot

 

Viikon verran on paiskittu hartiavoimin vapaaehtoistyötä Kalevala-kävelyhankkeen edistämiseksi sen julkistamisen jälkeen. Lisämotivaatiota onnistuneen suomalaiskarjalaisen kulttuuri-liikuntatapahtuman toteuttamiseksi on kertynyt siitä positiivisesta palautteesta, mitä kävelyhankkeesta on tullut. Read More

19 tammi

Kalevala kävely ruumiin ja hengen kuntoremonttina

Nyt se alkoi – fyysinen valmentautumiseni Kalevala kävelyyn 10 päivän talviloman pätkällä Saimaan (Rauhan) kylpylässä. Riuhtaisin itseni irti osallistuvan eläkeläisen ”oravanpyörästä” pakenemalla maineikkaaseen kylpylään, jonne mm pietarilainen eliitti pakeni suurkaupungin vilinää ja henkisiä paineita runsaat sata vuotta sitten.
Myöhemmin tämä paikka on tunnettu Rauhan sairaalana – Etelä-Karjalan mielenterveyspalveluiden keskuksena, kunnes ”entinen” uusi aika palasi Rauhaan vuonna 2000 tapahtuneen psykiatrisen sairaalan lakkauttamisen jälkeen.
Tarkoitukseni täällä on aloittaa fyysinen valmistautumiseni reilun kahden kuukauden irtiottoon arjesta 5.6. -7.8.2016, kun lähden vetämään viestijoukkuetta Paikkarin Torpalta Lahden kautta Vienan Karjalan Kalevalaan. Eläkeläisellekään ei ole helppoa tempaista itseään irti arjesta runsaaksi kahdeksi kuukaudeksi silloin, kun on monessa mukana. Olen siitä kuitenkin pitkään haaveillut ja aion sen nyt ihan oikeasti toteuttaa.
Henkinen valmistautumiseni tapahtumaan alkoi jo vuosi sitten. ELMA-matkat osuuskunta vastasi Kostamuksen Museo- ja kulttuurikeskuksen aloitteeseen Lönnrotin polku matkailureitin kehittämishankkeesta ilmoittautumalla suomalaiseksi kumppaniksi kevään 2015 suomalaisvenäläisen kulttuurifoorumin hankekumppanihaussa. Työstimme ideaa jo kesän 2015 aikana tekemällä bussimatkan eläkeläisryhmän kanssa Itä-Suomeen ja Koillismaalle. Idea kehkeytyi tuon matkan aikana viestikävelytyyppiseksi kävelytempaukseksi, jota ideaa markkinoitiin jo syyskuun kulttuurifoorumissa.
Suunnitelmamme ovat nyt valmiina via-kalevala.com kotisivulla ja toteutusvaihe on alkamassa. Tammi-helmikuun aikana on tarkoitus koota viestitapahtuman ydinjoukko, joka huolehtii tapahtumakokonaisuuden toteuttamisesta ja siihen liittyvistä oheistapahtumista kuten viestin luovuttamisesta Paikkarin Torpalta VII suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressille Lahdessa 16.6. ja maailmankongressilta edelleen Kuhmon ja Kostamuksen kautta Kalevalan Etnokulttuurikeskukselle Vienan Karjalan Kalevalassa 7.8.2016.
Taival on pitkä. Viestin eteneminen keskimäärin vajaat 20 km vuorokaudessa tapahtuu verkkaisesti, että joukkoon pystyvät osallistumaan muutkin kuin kestävyysliikuntaa harrastavat. Matkaa on kuitenkin lähes tuhat kilometriä, joten kunto kyllä nousee, jos osallistuu kävelyyn vaikkapa parin viikon – kuukauden – tai kahden kuukauden ajan. Oma tavoitteeni on kävellä koko kahden kuukauden taival.
Marraskuussa 2015 toteutimme neljän hengen porukalla testikävelynä 20 km:n lenkin Lahden ja Messilän välillä. Hyvin se onnistui. On kuitenkin ihan eri asia kävellä kaksi kuukautta tai yksi päivä.
Olen nyt 68-vuotias 40- 60-vuotiaana säännöllisesti kuntoliikuntaa harrastanut, mutta edelleen ylipainoinen. Paino on pysytellyt ainakin 15 vuotta 105 -107 kg:n tasolla kivuten pikku hiljaa lähelle 110 kiloa. Metabolinen oireyhtymä on vaivannut liikuntaharrastuksesta huolimatta ja hinautunut pikku hiljaa aikuisiän diabetekseksi – tosin lieväksi sellaiseksi. 20 kg:n painon pudotus tekisi kuitenkin hyvää tässäkin iässä niin diabetekselle kuin polvinivelille, joissa on ollut lievähköjä artroosioireita viimeset viisi vuotta.
Viiden kuukauden valmentavalla kuntoremontilla on tarkoitus paitsi vahvistaa lihasvoimaa, pudottaa myös painoa. Aivojumpan yhdistämisellä kävelynä toteutettavaan kuntoliikuntatempaukseen on erittäin vahva henkilökohtainen motivaatio, sillä uskon sen hidastavan muistisairauden etenemistä ja pitävän yllä ikäihmisen parempaa toimintakykyä. Kun puhuin ideasta vaimolleni Sinikalle, hän ilmoittautui heti mukaan. Hän oli jopa sitä mieltä, että kävellään vaikka kahdestaan, jos ei muita uskaltaudu mukaan.
Kiinnostuneita on alkanut ilmaantua ja on olemassa vahvoja merkkejä, että porukkaa kertyy ihan hyvin. En ole nimittäin yksin liikakilojeni ja iän myötä hitaasti rapistuvan kunnon kanssa. Liikunnalla saamme kuntoa sekä ylläpidetyksi että kohennetuksikin.
Kävely on todettu yhdeksi parhaiten myös ikäihmisille soveltuvaksi liikuntamuodoksi. Kävelytapahtuma yhteisöllisenä tapahtumana luo tunnelmaa ja yhdistää henkisen ja fyysisen kunnon kohoamisen varsinkin kun siihen yhdistetään selkeä teema – tässä tapauksessa Kalevala ja Lönnrot kävelijänä, kansanterveyden edistäjänä ja historiaan jääneenä kansanperinteemme tallentajana. Kun kävelemme idän ja lännen rajan yli, edistämme kampanjallamme myös maailman kansojen yhteen kuuluvuutta, kansojen ja kulttuurien vuosituhantisen keskinäisen vuorovaikutuksen merkityksen esille nostamista ihmiskunnan kehityksen moottorina.
Sukupolvilta toisille periytyneet kansanrunot ovat olleet entisajan viestintää, jonka tempo nykyisen sosiaalisen median ja massamedioiden aikaan verrattuna on ollut verkkaisempaa, mutta toimivaa. Menneisyytemme elämänrytmi on ollut rauhallisempaa. Keskiajan matkan mittana toimi ”päivän matka”. Sen pituus oli 20 km eli matka, jonka nykyihminenkin pystyy vielä rapistuneellakin lihasvoimallaan ja aerobisella suorituskyvyllään kulkemaan, kun vähän treenaa.
Aion edessä olevan vajaan viiden kuukauden aikana treenata itseni siihen kuntoon, että pystyn nauttimaan parin kuukauden kuntoremontista täysin siemauksin ja välittämään kulttuurin ja kuntoliikunnan henkisen eheyttämisen viestiä muillekin ihmisille.
 Antti Holopainen